 Nikkilälle 200 liigapeliä täyteen. |
 Angell ja Petrell taistelevat kiekosta. |
 Guolla kuskaa kiekkoa. |
 Luceniuksella oli hyvä vauhti päällä. |
 Salmela otti ja törmäsi. |
 Luce aloituksessa. |
 Vieraat pistivät kirvesrintoja ahtaalle. |
 Pikkarainen putosi Guollan kyydistä omia aikojaan. |
 Ei ihan paras ilta tänään kahdelle punaraidalle. |
 Lehdon torjunnat pitivät pelin nollissa hyvin pitkälle. |
 Kiekko tarjolla nopeimmalle. |
 Luttinen breikkaa Murrayn yrittäessä survoa pelivälinettä maaliin. |
 Baxterilla oli totinen ilta. |
 Halme pitää oman miehensä kurissa. |
 Nurmella oli muutamia paikkoja tehdä maaliakin. |
 Koskela hakee syötettävää. |
 Tältä jätkältä ei hymy hyydy. |
 Hellä kosketus on kiekonkuljetustaidetta. |
 Koskela on juuri nostamassa kiekkoa yläkulmaan. |
 Tuttu tehokaksikko järjesteli tämänkin maalin. |
 Kultakuupan otetta päässä kiristettiin. |
 Pyy tarjoilee laitapaikkaa. |
 Tasapainoa ja venytystä, ja läpiajo on torjuttu. |
 Laakkonen on aikeissa livetä Aallon hyppysistä. |
 Läheltä piti -tilanteita ei lasketa. |
 Saviano vei kiekon kuin tikkarin lapselta mutta ei saanut maalia aikaan. |
 Jukka "Juki" Peltola kiekon kanssa. |
 Luttinen yrittää laukoa. |
 Pikkarainen seuraa Lehdon maalivahtityöskentelyä. |
 Salmela pyssyttää ja Nurmi omalla paikallaan. |
 Tuomari halusi vetää Lucea hihasta. |
 Ojanen vie kiekkoa kun Guolla tavoittelee mailaansa. |
 Jälleen kerran Numolle tarjolla tilannetta. |
 Aikalisäkin otettiin, mutta voittoon ei ylletty. |
 Näin kauas jäi IFK:n kolmas maali. |