tfc






Sami Venäläinen



TFC:n toimituskunta kävi viettämässä vapaapäiväänsä Tapparan laiturin, Sami Venäläisen kanssa. Samilta liikeni hyvin aikaa, juttuja ja vastauksia. Toimittajien kysymykset tosin hieman ontuivat, edellisen päivän paikallispeli jälkipeleineen tuntui vielä jaloissa ja jossain muuallakin. Tämän verran kuitenkin saatiin aikaan, eli asiaan.

Sami Venäläinen on syntynyt 1981 Kangasalla. Samin kiekkoura alkoi jo aivan pikkupoikana kotikuntansa juniorijoukkueessa. Sami pelasi myös junnuna jalkapalloa, mikä onkin aika yleistä. Jääkiekosta tuli kuitenkin Samin päälaji. F-Junioreihin siirtyessään vuonna 1990 puki hän ensi kertaa Tapparan paidan ylleen. Sen jälkeen ei logoa ole tarvinnut vaihtaa, pitkän linjan Tapparalainen siis on kysymyksessä. Sami on päässyt kokeilemaan taitojaan myös eri ikäkausien maajoukkueissa, viimeinen kerta Suomi-paidassa on A-nuorten MM-kisoissa 2001 Moskovassa. Komennusta miesten maajoukkueeseen ei ole vielä tullut, eikä Sami sellaista ole odottanutkaan. Peliajat ja esitykset eivät ole vielä ole olleet riittäviä, ehkä tulevaisuudessa.


NHL:ään?

Vuonna 2000 Samin NHL-oikeudet varasi Phoenix Coyotes. Viime vuonna Samiin otettiin yhteyttä ja hän pääsikin mittaamaan taitojaan rookie campille. Kokemus oli hyvä ja Venu tekikin kolme maalia kolmessa ottelussa. Reissusta jäi hyvä maku ja unelma NHL-pelaajan urasta elää yhä. Venun sopimus on katkolla tämän kauden jälkeen, eikä vielä ole tehty päätöksiä ensi kaudesta.
”Tappara nyt kuitenkin mulle se ykkösvaihtoehto on”. Ulkomaille tai toiseen seuraan siirtymistä ei ole vielä edes harkittu. ”Aika näyttää miten käy”, Venu ei turhaan ota stressiä. Tapparalla on kuitenkin optio Venuun aina 2005 kevääseen asti.


Rightin maila vaikka suoraan kaupasta

Venu pelaa Montrealin mailalla kuten koko Tapparan joukkue. Monista poiketen maila on kuitenkin puuvartinen ja grafiittia on vain lapa. ”Lapa on sellanen tasaisesti käyrä koko matkalta ja kaarevuuskin on ihan sääntöjen mukainen.” Puinen varsi tuntuu vain sopivan Venulle paremmin ja hän tykkää sen kestävyydestä. Maila saattaa kestää joskus jopa kuukauden, mikä on aika paljon moniin muihin verrattuna. ”Kerran hain Prismasta ennen A-junnujen peliä mailan kun ei ollut sopivaa kopissa, sillä sitte pelailin pitkään.”, Venu muistelee. Mailaksi kelpaa ihan tavallinen tuotantomalli.

Sami pelaa nykykiekkoilijaksi harvinaisesti oikea käsi alhaalla. Ylivoimassa hän pelaa monesti vasemman pakin puolella, juuri tuon kätisyytensä takia. ”Siittä on rightin pelaajan parempi ampua”, Venu selittää. ”Joskus on jotkut moket sanonu, että rightin kaveria on vaikeempi torjua, kun on tottunut enemmän leftin pelaajiin”. Kätisyys on Venulle positiivinen asia, Tapparassakaan oikea käsi alhaalla pelaavia ei liiemmin ole tällä hetkellä.

Samista oli muutama vuosi sitten aistittavissa runsas voimaharjoittelu. Mies kasvoi kokoa ja vastustajat joutuivat tekemään tilaa kulmaväännöissä Venua vastaan. ”Välillä käytiin puntilla niin, että koko kroppa oli ihan tönkkönä”, Venu kertoo.
Voimaa siis löytyy ja sitä Sami hanakasti käyttääkin. Hän laittaa kroppaa likoon ja entinen valmentaja Jukka Rautakorpi kuvailikin Samia todelliseksi kamppailupelaajaksi. Tällä kaudella treeniä on painotettu enemmän kestävyyspuolelle. Kerran viikkoon kuuluu vielä punttitreenit ohjelmaan.
Voimavalmentaja Kailajärvi sommittelee Samille sopivia harjoitteita. ”Kyllä musta tuntuu, että voimapuolella mulla kyllä löytyy”, Sami kuvailee itseään pelaajana. Kestävyyttä Sami treenaa nykyisin juoksemalla, ”Mieluummin mä juoksen kuin poljen kuntopyörää”, hän kertoo. Osa pelaajista harrastaa myös rullaluistelua, juokseminen käy liikaa polvien päälle, Samilla ei ole ollut ongelmia.


Kultakypärä alkuun outo

Viime aikoina Venu on päässyt Tapparan ykköskenttään Janne Ojasen viereen. Vastuuta ja peliaikaa on tullut paljon lisää. Samin illasta toiseen jatkuvan hyvän peli-ilon ovat kaikki hallissa käyneet huomanneet. Sami on myös vastannut huutoon ja on jo kolmen pelin ajan kantanut Tapparan parhaan pistemiehen kultaista kypärää. Kauden maaliennätys on jo rikottu ja piste-ennätyskin lähestyy kovaa vauhtia.
”Alkuun se tuntu hiukan oudolta se kultainen kypärä, mutta ei sitä sitten näissä parissa viimeisessä ole enää edes huomannut.” Sami kuittaa vaatimattomaan tyyliinsä. Kypärä on kuitenkin täysin samanlainen tavallisten kanssa, vain väritys eroaa.
Tilastoja Sami ei kauheasti seuraa , ”Ei niitä laukaisumääriä ja minuutteja tule kauheesti katottua, enkä mä edes tiedä plusmiinus tilastoni lukemaa tällä hetkellä” (+5 toim. huom.).
Maalit ja syötöt sentään on tiedossa. Parantuneisiin lukemiin pääsyyksi Venu arvelee lisääntyneen peliajan ja nyt hän on myös päässyt pelaamaan ylivoimaa.
Rauhallisuutta on myös tullut lisää otteisiin ja aikaisemmin tilanteet saattoivat mennä sivu suun turhan hätäilyn takia, nyt paremmalla maltilla on tulosta paremmin syntynyt.

Mitään erityistä syytä Sami ei pysty erottelemaan, mikä tekisi jääkiekosta parhaan lajin. ”Tää vaan sopii mulle ja tykkään pelata”, joukkuehengestä ja hyvistä kavereista toki tykkää tietysti kaikki, jotka jääkiekon kanssa ovat tekemisissä.
”Voittaminen varmaan on parasta”, hän lisää hymyn kera, eilisen päivän voitto Ilveksestä lämmittää yhä mieltä.
Pelaajana hän luonnehtii itseään seuraavasti, ”Mä olen kait sellanen monipuolinen pelaaja, mulla ei ole mitään erityisiä heikkouksia, ehkei siten myöskään erityisiä vahvuuksia.”
Venulla on ollut nykypelaajalle todella harvinaista tuuria, että loukkaantumisia ei ole uralle sattunut. Sitä on joskus vaikea uskoa, niin raju on Venun pelityyli paikoin, hän ei kaihda kontakteja. ”Jotain haavoja on joskus tullut, ei muuta”, Venu muistelee. Hyvä niin.


Ei mikään jäähyn kalastelija

Sami muutti hiljan kotoa ja asustelee nyt tyttöystävänsä Kaisan kanssa Kaukajärvellä. Paikka on kiva ja hallille on lyhyt matka. Samin perhe asustaa yhä Kangasalla ja kaverit ovat paljolti myös sieltä kotoisin.
Harrastuksista Sami mainitsee ensinnä kalastuksen. Vielä näin kylminä syysiltoina on ajatuksissa ollut tuulastaminen. Joukkuekaverit Pekka Saravo ja Arto Kuki ovat kuulemma innokkaita kalamiehiä ja heistä saa seuraa kalareissuille. Saalistakin on saatu, jopa pikkuisesta Kaukajärvestä oli kuluneella viikolla noussut 5 haukea tuulastamalla.

Muuta urheilua Sami harrastaa yhä, jalkapallo, tennis ja sulkapallo ovat lajeina Samin mieleen. Treenien jälkeen hän käy myös pelailemassa biljardia kavereiden kanssa, ”Siinä ei tarvi niin aina rehkiä kun muutenkin saa liikuntaa niin paljon”. Kun peleiltä jää aikaa, lähdetään myös viihteelle, saunaillat ja yökerhotkin ovat Samin mieleen. Kavereiden kanssa on mukava viettää aikaa. Pari kesää sitten hän suoritti myös golfin greencardin ja kesällä hän on yrittänyt aina silloin tällöin käydä pelailemassa, toiveissa on tosin, että ehtisi enemmän lajia harrastamaan.
Jäähallille ja harrastuksiin Venu liikkuu kaksiovisella Peugeotilla, samalla pirssillä on nyt tullut liikuttua kolme kautta.

Julkisuutta Sami ei hirveästi kaipaa. Ujona miehenä hän ei mielellään mitään puheita pidä ihmisten edessä. ”Kyllä mä nyt voin haastatteluissa käydä, jos ei liian vaikeita kysellä”, hän arvioi. Kaupungilla saa kulkea aivan rauhassa, Samia ei monikaan tunnista. ”Joskus jotkut pikkupojat tunnistaa, on se tavallaan ihan kivaakin”, Venu kertoo. Nimmareiden jakoon Venu on kuitenkin saanut tottua pelien jälkeen ja faneja Sami tapaakin ihan mielellään.


Ura jääkiekon jälkeen?

Sami on myös nyt päättänyt aloittaa opinnot. Pelien jälkeistä uraakaan siis ei ole unohdettu. Hän aikoo suorittaa etäopiskeluina juuri kiekkoilijoille suunnatun merkonomin tutkinnon. Tietokonekin on hommattu ja nettiyhteys on tulossa ja sitäkin pitää alkaa opiskella. Nyt ei Sami juurikaan nettiä ole käyttänyt, on TFC:n sivut sentään tutut.

Samin mielestä Tapparalla on todella hyvät tilat jäähallilla. Pukuhuone ja treenitilat on viihtyisät ja Sami saattaa viipyä ”kustannuspaikalla” paljon pidempään kuin ehkä tarvisi. ”Monesti voi mennä tunti tai parikin, vaikka voisi jo lähteä kotiinkin”, hän naureskelee. ”Ei se varmaankaan ole ihan samanlaista kuin monessa ”tavallisessa” työpaikassa.” Harrastuksesta on tullut Samille työ, tosin mieluinen sellainen. Joukkueenjohtaja Seppo Lehvilä on myös huomannut Samin viihtymisen hallilla, ”Samilla saattaa joskus kestää tosi pitkään ennen kotiinlähtöä, ei sitä saa sieltä pois millään”, Lehvilä naureskelee.


Lopuksi vielä TFC:n kiperä vakiokysymys – Uskotko ufoihin?
”No kaipa mä jollain tavalla uskon, että jotain muutakin älyllistä elämää voi olla, sen verran laaja on tää universumi”, Venu vastaa hetken harkittuaan.
”Itse asiassa me just tässä hiljan Kossun (Kimmo Koskenkorva) kanssa juteltiin tästä aiheesta ja tommoseen ratkaisuun me tultiin.”, hän vielä lisää virnuillen.
Toivottavasti ei sentään ihan ottelun aikana ole moisia aprikoitu.



teksti: JJ69, tekniikka: ippe
kuvat: Mika Hakala, Juha Saarinen ja Ilkka Virjo

© TapparaFanCenter 1999-2003   -  webmaster - palautelomake - etusivu




  #38 Sami Venäläinen
  16 peliä   6 + 4 = 10   +5   6 min



Lukko - Tappara 2-4
0-1 Sami Venäläinen yv1.55 Mt
Tapparan ylivoimalla Venäläinen nousee kulmasta ja kiertää Vehasen.
2-3 Sami Venäläinen1.53 Mt
Venu pääsee Alasen karoille ja tekee voittomaalin


HIFK-Tappara 2-4
2-4 Sami Venäläinen tm1.82 Mt
Venu pääsee pistämään loppunumerot tyhjiin.







Katso Venun terveiset faneille (video, 1.3 Mt)





Kirvesklubilla haastateltavana ja nimmareita jakamassa.





Tarkkana kuin porkkana.







Kultakypärä pukee Venua!
kuva: Ilkka Virjo