tfc






20.11.2003 Tappara - TPS 2-0



Haastattelussa valmentaja Mika Saarinen

Mitäs noin kokonaisuutena pelistä sanot?
- Ei oltu ihan parhaimmillaan mutta, mutta hyvää taistelua joukkueelta aika-ajoin ja vaikka oltiin vaikeuksissa pelillisesti niin hyvä tiivistäminen puolustamiseen. Muutama virhe saatiin anteeks ja sitkun siihen tilanteeseen pääsee käsiksi ja selvittää ne niin vaikea on meitä sitten ohittaa. Vähän jäi kaivelemaan toi meidän hyökkäyspelin vaisuus, mutta vastustaja oli hyvä tänään.

Mitä sä sanot sellaseen hommaan kun tuntu että Tapparalle kävi usein niin että oli hyvä painostusvaihe ja tahtotila korkeella ja sitten se tuottaa vastustajalle jäähyn ja tulee huono ylivoima niin se koko homma lässähtää pitkäks aikaa?
- Niin no nää tapahtamathan aina vaikuttaa kaikkeen ja sit kun me tehdään yks maali niin peli kääntyy taas meille sen jälkeen ihan merkittävästi niin että nää tapahtumat kuitenkin vaikuttaa, tunteellehan tätä pelataan.

Onko ylivoimaa harjoiteltu tavallista enemmän?
- Missä välissä tässä harjoittelet kun pelataan joka toinen päivä, että ei ole harjoittelulle ollut aikaa puoleentoista viikkoon. Me ollaan harjoitelutu sitä paljon, mutta nyt se ei vaan kulje. Parempaa oli jo näkyvissä, mutta kun ei ole tullut onnistumisia niin se on nyt hukassa taas.

mitä sanot tuomarista tänään?
- En mitään, ne tekee parhaansa eikä siinä auta mikään. Se on heidän homma ja meidän homma on pelata.

Mitä mieltä TPS:n pelityylistä? - Joo kyllä me sitä arvioitiin, ei me ihan tarkkaan tiedetty miten he pelaa, ehkä oli pikkusen terävämpi kuin arvelin, tietenkin vihastuneina edellisestä tappiosta oli tiedossa että he tulevat kovaa, olivat kyllä todella teräviä.

Mika Hakala

© TapparaFanCenter 1999-2003   -  webmaster - palautelomake - etusivu



(kuvia klikkaamalla saat suuremman)
Kuvat © Mika Hakala
Tähän väliin en haluaisi joutua.

Illan sankari oli Mika Lehto.

Antti Aalto puuskuttaa.

Myös sellainen ihme nähtiin, että Petri Varis taklasi.

Maalivahti Karjalainen kuului Tepsin parhaimmistoon.

Komea torjunta.

Illan molemmat "mäntit" ovat samassa kuvassa.

Siellä lepää.

Ihanaa Tappara ihanaa!
Mäkinen aiheuttamassa hämminkiä.

Kirjaimellisesti painikiekkoa.

Kossulla kulkee luistin.

Karjalainen pelastaa.

A. Aallon rytmiorkesteri todisti Tapparan toista maalia.
Kuvat ja Teksti: Mika Hakala