|
|
 |
Tsemppari
Tsemppari on kova Tapparan mies! Hän on myös tuttu näky Suomen jäähalleissa, sillä vuodessa
matkamittariin kertyy kilometrejä lähes yhtäpaljon kuin joukkueella. Tsemppari on myös ollut Tapparan
jälkipeleissä mukana heti alusta lähtien ja viestejä hän onkin jo kirjoittanut tähän mennessä 5765 kappaletta.
Ikä, asuinpaikka?32, Tampere
Mikä on olo jos Tappara häviää pelin?
Hävitäkin voi monella tavalla, joko kaatumalla saappaat jalassa tai sitten ihan asennevammaisella surfailulla. Tietysti
pelin jälkeen harmittaa mutta asia on unohdettava ja uskottava siihen että häviöstä sisuuntunut Tappara tulee seuraavassa
pelissä entistä kovempaa.
Suosikkipelaaja Tapparassa kautta aikojen?
Erkki Lehtonen
Kuinka kerkiät kaikkiin vieraspeleihinkin mukaan?
Se on useiden kavereitteni ansiota että pystyin katsomaan viime kaudella kaikki vieraspelitkin. Ilman kimppakyytejä
vieraspeleissä käyminen tulisi liian kalliiksi ja esimerkiksi Lappeenrantaan en pystyisi yksin lähtemään peliin.
Miten jaksat aina taputtaa ja kannustaa fanikatsomossa niin ahkerasti?
Koska tiedän kannustuksen auttavan joukkuetta niin haluan taputtaa ja kannustaa. Taputus Tapparan pyörittäessä peliä tuo
hyvää mieltä pelin aikana.
Miten kuluttaisit vapaa-ajan jos Tapparaa ei olisi?
Ilmeisesti vaan katselisin telkkaria mutta kyllä vapaa-aika olisi huomattavasti tylsempää kuin se on Tapparan ansiosta
nyt ja tulevaisuudessakin.
Mikä on mieluisin vierashalli ja minne et mielelläsi menisi?
Monestakin vierashallista löytyy paljon hyvää. Sanon että Helsingin jäähalli on mieluisin. Turkuhallissa on huonoin tunnelma..
Mikä on ikimuistoisin ottelu, missä olet ollut?
SM-liigasta 1986-1988 finaalien kotipelit.
NHL:stä tammikuun lopussa pelattu Montreal Canadiens-Ottawa Senators tänä vuonna joka oli elämäni ensimmäinen paikan päällä
näkemäni peli NHL:ää.
Maajoukkueen peleistä 3.1 1998 Hartwall Areenassa pelattu nuorten MM-finaali Suomi-Venäjä. Siinä pelissä oli Tapparan
pelaajiakin mukana jotka pääsivät sitten juhlimaan mestaruutta Hagmanin ratkaistua jatkoajalla. Suomen maalissa oli
Tapparan kasvatti Mika Noronen.
Sitten on paljon myös niitä pelejä jotka ovat ikimuistettavia vaikka en ole paikan päällä peliä nähnytkään. Kauden 87-88
välieräsarjan viimeinen peli HIFK-Tappara (5-6 ja.) Kotona kuuntelin peliä ja repesin ihan täysin kun kuulin että Pauke
ratkaisi. Globenin MM-finaalin 1995 aikaankin olin vielä opiskelija joten en päässyt sitä katsomaan. Loppu onkin historiaa
jota varmasti vielä näytetään useaan kertaan tulevien MM-kisojen aikaan kisalähetyksissä.
Mistä nimimerkki Tsemppari?
Ajattelin että se sopii minulle hyvin kun kannustan Tapparaa kotona ja vieraissakin. Usein
toivotan myös pelaajille pelin jälkeen tsemppiä seuraavaan peliin jos he ovat kaupungilla jälkipeleissä.
Mitä teet työksesi?
Toimistohommia silloin kun jollekin työpanokseni kelpaa. Enemmänkin niitä saisi olla joten työnantajille tiedoksi että postia
voi lähettää osoitteeseen tsemppari@luukku.com.
Keksi kolme kysymystä ja vastaa niihin!
Kuka hyökkääjä on suosikkisi tämän kauden Tapparassa?Sasha
Entä puolustaja?Rete
Mitä mieltä olet TFC:n nettisivustosta?
Todella hyvät sivut ja nyt kun sain uuden koneen hankittua niin pystyn vielä entistäkin paremmin katselemaan sivuja.
Vanhalla koneellani en saanut edes TFC CD:llä olevaa maalikoostetta pyörimään mutta nyt sekin toimii.
Uskotko ufoihin?En
| |
22.10.2002

| | |