Tampere cupin ennakkotunnelmia

Tapparan kannattajat alkavat vähitellen palailla hyvin ansaitulta kesälomalta sorvin ääreen. Käsillä on Tampereen perinteinen kiekkokauden avaus Tampere cup. Turnaus pelataan tänä vuonna varsin kotimaisin voimin. Mukana ovat kaikki viime kevään SM-mitalistit eli mestari Tappara, hopea joukkue Kärpät ja pronssia voittanut Hpk. Lisäksi mukana on perinteisesti Ilves. Ulkomaisia vieraita saapuu tänä vuonna vain Ruotsista, HV-71 ja Luulaja. Ulkomaalaisten joukkueiden pieni määrä oli ainakin allekirjoittaneelle pieni pettymys, mutta näillä mennään.

Tappara

Mestarijoukkue Tappara uudistui kesän aikana rajusti. Edellisten kesien pieni vaihtuvuus purkautui nyt ikäänkuin kerralla. Keskiviikkona uudistunut Tappara esiintyy ensi kertaa Tampereella uuden valmennusryhmänsä johdolla. Tarjolla on varmasti paljon seurattavaa. Iso nippu vanhoja avainpelaajia on poissa ja nyt uusien pelaajien pitäisi täyttää nämä saappaat. Uusia pelaajia tietysti seurataan suurella mielenkiinnolla, mutta osansa saavat varmasti vanhatkin. Varmasti yksi kiinnostavimmista ns. vanhoista pelaajista on Pekka Saravo, jonka otteista kesän aiemmista harjoituspeleissä on kuulunut hyviä uutisia.

1.8. K-Vantaa-Tappara 4-1
7.8. Tappara-Ässät 2-2
15.8. Jyp-Tappara 2-5
16.8. Tappara-Jokerit 2-3

Hpk

Viime kevään pronssijoukkueessa kävi myös kova kato viime kesän aikana. Hpk jatkaa tuttujen valmentajien alaisuudessa, mutta pelaajisto on kokenut isoja muutoksia. Moni viime kauden avainpelaaja vaihtoi maisemaa. Hpk:n kokoonpanosta voisi mainita pari erittäin mielenkiintoista nimeä. Maalissa Hpk:lla saatetaan nähdä NHL:ssäkin n. 100 peliä pelannut Rob Tallas. Hyökkäjistä muiden yläpuolelle voinee nostaa Vladimir Vujtekin. Tallasin pelinumero on 35 ja Vujtekin 19.

31.7. Hpk-Voskresensk RUS 4-1
7.8. Hpk-Hifk 4-4
15.8. Hpk-Magnitogorsk RUS 1-0

HV-71

Toinen turnauksen ruotsalaisjoukkueista. Tapparalaisittain joukkueen mielenkiintoisin pelaaja lienee numerolla 9 pelaava Jani Hassinen. Hassinen teki joukkueensa ainoan maalin ottelussa Hamburgia vastaan. Joukkueesta löytyy useita mielenkiintoisia, Suomessakin pelanneita pelaajia mm. Mika Niskanen (pelinumero 21), Jouni Loponen (29), Kalle Sahlstedt (41), Pasi Määttänen (51) ja joukkueen kapteeni Johan Davidsson (76). Joukkueen puolustukseen kuuluu myös keväällä 2002 Stanley cupin Detroitin paidassa voittanut Fredrik Olausson (4). Ennalta arvioiden se mielenkiintoisempi ruotsalaisjoukkue. Mika Niskasta ei nähtäne Tampereella tämän vuoden turnauksessa.

14.8. Södertälje-HV71 7-4
15.8. HV71-Hamburg 1-2
18.8. Västerås-HV71 1-4

Ilves

Ilves uusi jo keväällä joukkuettaan rajusti. Kannattajia ei olisi tainnut juuri muu ratkaisu tyydyttääkään. Viime kauden taaperruksen jälkeen jotain oli tehtävä. Tämän hetkiset toimenpiteet eivät kuitenkaan paljoa auta, jos homma kaukalossa ei ala sujua toivotulla tavalla. Nyt Ilveksellä on ensimmäisen kerran paikka näyttää kotiyleisön edessä, ettei muutos jää pelkäksi sanahelinäksi.

5.8. KooKoo-Ilves 1-5
8.8. Ässät-Ilves 4-1
13.8. Ilves-Jukurit 2-2
14.8. Ilves-Jyp 3-5

Kärpät

Tämän kevään muoti-ilmiöt SM-liigan kärkijoukkueissa tuntuivat olevan kova pelaajakato ja fanien huolestuminen riittämättömistä satsauksista. Pitsiturnauksessa Kärpät eivät vielä loistaneet. Kahdessa edellisessä harjoituspelissä se on kuitenkin tehnyt todella vakuuttavaa jälkeä: suuret voitot Jokereista ja Luulajasta. Harjoituspeleille ei toki pitäisi laittaa liian suurta painoarvoa, mutta torstain Tappara-Kärpät näyttänee jo vähän suuntaa missä mennään.

25.7. Kärpät-ZSKA RUS 1-3
25.7. Kärpät-Tps 1-1
7.8. Kärpät-Jokerit 8-1
12.8. Kärpät-Luulaja 7-1

Luulaja

Varsin tuttu Tampere cup-vierailija Ruotsista. Suomessa joukkue muistettanee parhaiten Jarmo Myllyksen vanhana seurana. Joukkueessa on aikoinaan pelannut kaksi Tappara-fanienkin keskuudessa todella suosittua pelaajaa, Timo Jutila ja Jiri Kucera. Tähän ketjuun voinee ilman suurempia perusteluja liittää Tuukka Mäntylän, jolla alkaa ensimmäinen kausi seurassa. Tuukan pelinumero on 25. Toinen Tapparalaisille tuttu pelaaja on hyökkääjä Hans Huczkowski, jonka pelinumero on 26.

12.8. Kärpät-Luulaja 7-1


Antoisaa Tampere cupia!

JH75