Tappara-risteilyn kuvia

Risteilyn teemahan oli selkeä, kuten tuosta paidastakin käy selville. Joukkueen ja toimiston väen lisäksi mukana oli muutama sata fania. Reilun tunnin mittainen Tappara-show aloitti hauskanpidon.

Showssa pyörineitä musiikkivideoita saataneen lähitulevaisuudessa netistäkin katsella.
Imitaattori Kimmo Hannula hauskuutti yleisöä matkimalla mm. Tommi Mäkistä, Presidentti Martti Ahtisaarta, Raimo "Höyry" Häyristä ja tietysti Hjallis Harkimoa. Todellinen hauskuutuksen ammattilainen sai yleisön todella kihertelemään naurusta. Osansa piikittelystä saivat myös Jaakko Siren ja Janne Grönvall.

Joukkue oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta paikalla.
Kolmiosaisessa kilpailussa ensimmäisenä lajina oli Xbox-lumilautailu. Tapparan johdon joukkuetta edusti Tomi Karppinen, pelaajia Marko Ojanen ja faneja Espen, joka veikin täyden potin.

Cheerleaderien väliaikashow uhmasi painovoimaa!

Koohoo uhmasi yleisöä esiintymällä aidossa Ilveksen pelipaidassa. Huutomyrsky olikin melkoinen kun paita lopulta kiusoiteltiin esiintyjän päältä pienimuotoisen stripteasin muodossa. Loppuillan mokailijaa odottikin sitten tuo vapaaksi jäänyt paita.

Muotinäytöksessä esiteltiin Tapparan vaatetusta eri vuosikymmeniltä.
Tässä Mikko Luoma esiintyy tämän vuoden nahkatakissa, Marko Mäkinen keinahtelee 90-luvun pelipaidassa ja Janne Ojanen käyskentelee tyylikkäästi 90-luvun nahkahihaisella kangastakilla kierroksella.

Vuosikymmentä vanhempaa muotia esittelivät Jussi Tarvainen, Ville Mäntymaa ja Jyrki Välivaara. Taustalla kokonaista faniasusteiden arsenaalia esittelee Ronnie Grönlund toimistolta

Pasi Puistola ja Marko Ojanen 70-luvun tyylikkäissä satiini- ja tikkitakeissa. Kimmo Koskenkorvaa ja Sami Venäläistä tuon ajan kireä muoti tuntuu naurattavan. Huomaa Domino-paidassa toimitusjohtaja Mikko Leinonen.

Joukkueenjohtaja Seppo Lehvilä ja Jaakko Uhlback esiintyivät 70-luvun Hymy-pelipaidoissa.

Illan muotinäytöksen parhaat naurut saivat Johannes Alanen ja Mika Lehto reippaalla esiintymisellään 60- ja 70-luvun verkkareissa.

Kilpailun toisessa osiossa mitattiin desibelejä. Faneja voitokkaasti edusti tietenkin fanikatsomon sielu ja henki, KP. Joukkueen huudosta vastasi iso-G ja valmennusjohdon Seppo Lehvilä.

Kilpailun kolmannessa osiossa joukkueilla oli tehtävänään selostaa kolmen minuutin pätkä Tappara-TPS ottelua. Fanien Kimis ja pelaajien Marko Mäkinen onnistuivat juonimaan vaikean aloittajan vuoron Jukka Rautakorvelle. Jukka veti kuitenkin niin kovan suorituksen pohjalle, että muille jäi aivan mahdoton tehtävä.

Pisteiden laskun jälkeen oli fanien vuoro tuulettaa niukan voiton kunniaksi.





Mirkku Paavolaista muistettiin kovasta työstä Tapparan eteen.

Janne Ojanen kävi ojentamassa yllätyssynttärilahjan eräälle fanille, jonka aviomies oli yllätyksen etukäteen järjestellyt.




Risteilyarpajaisissa Mika Lehdon aviopuoliso voitti parille kylpylälahjakortin. Kokonainen voittajalista on nähtävissä täällä. Palkinnot ovat noudettavissa Tapparan toimistolta helmikuun loppuun mennessä.




Danny sai fan clubilta päälleen Marko Mäkisen fanipaidan. Kiihkeän naislauman keskellä paitaa luovuttamassa oli myös itse Makko.




Illanvietto kului jääkiekosta ja vähän muustakin puhellessa. Otettiin kuvia ja jaeltiin nimmareita.
Pelaajat olivat hyväntuulisia ja sanavalmiita mihin kysymyksiin tahansa. Hankalasta ajankohdasta huolimatta risteily keräsi siis taas suuren joukon tapparalaisia ja siitä onkin muodostumassa loistava perinne. Mikäli haluat tietää, mitä Cinderellan uumenissa tapahtui seuraavan 12 tunnin aikana, sinun on tultava ensi kerralla mukaan ottamaan asiasta selvää. Nyt paikalla olleet eivät varmasti jää pois seuraavalta Tappara-risteilyltä.





Lopuksi vielä kuva, jonka Mika Lehto ehdottomasti halusi tähän raporttiin.

Haluaako Mika tässä kertoa, ettei tapparalaiset ole sikoja vaan neitikiekkoilijoita?