"Pulu uis"

-Merkittävä turkulainen kirjallisuussitaatti

Tanskalais-ruotsalaisen sivistyksen muinaisesta sillanpääasemasta, idyllisestä joskin hieman syrjäisestä Turusta saapuu tiistaina mustavalkoisiin siiderimainoksiin pukeutunut Turun maineikas Palloseura vierailulle Tampereen Hakametsään, jossa vastusta tarjoaa tiistaina illalla -ja ilmeisesti myös koko loppukauden aikana- vain ja ainoastaan Tampereen Tappara.

Turku, jossa SM-Liigan otteluohjelman mukaan sijaitsee Espoo -niminen kaupunginosa, on tunnettu ja rakastettu useastakin eri syystä. Näistä tunnetuimmat ovat ehkä Turun Sinappi sekä Geneven sopimusten vastaista majoneesiaan tyrkyttävä Hesburger, joka espoolaisteinien suussa toisinaan vääntyy muotoon Carrolls. Vähimmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt Turun asema loistavana matkailukaupunkina, jonne on kiva mennä ja josta on mukava palata kotiin. Suomalaisten on lisäksi helppoa ja vaivatonta käydä Turussa, koska suurin osa paikallisista osaa halutessaan suomea, koska Yleisradion ohjelmat näkyvät ja kuuluvat myös Turussa.

Tänään turistit tulevat kuitenkin siis Turusta, bussissaan muutama Checkpoint Humppilan rajavartijoilta huomaamatta jäänyt pakolainen sekä Jani Kiviharju, joka on piilotettu bussin vessaan. Saamieni tietojen mukaan viemisiä ei Tampereelta kuitenkaan Turkuun annettavaksi asti ole sen pakollisen mustamakkaralaatikollisen lisäksi. Tepsin peli on hinkuyskähdellyt viime aikoina sen verran pahasti, että Kari "Cyrano" Jalosen Jokerit-peliin ostama astmapiippu ei enää riitä. Toisaalta, jos Kaitsu "Ei mul sunkka mittä kulta ranteis olis" Nurminen ei Tappara-hyökkääjien tapaan osu maalivahti Mika Lehtoon vaan maaliin, voi hätäilevällä ja sähläävällä Tappara-kalustolla olla kova työ pitää pisteet Tampereella.

Koska Tapparan tyyliin tällä kaudella kuuluu kahden maalin johtoaseman mämmääminen, peli päättyy matemaattisloogisesti 2-1.

Erityistä illan ottelussa on se, että katsomossa nähdään selvinpäin Turussa käynyt tamperelainen. Lisäksi yksi Tapparapakin syöttö päätyy liikkeessä olevan hyökkääjän lapaan.


muaddib