No Logo

"Että kun on siinä hyppyrin nokalla, niin tulee sellainen bon voyage -fiilis, että olis niinku ollu siellä aikasemminkin."
- Matti Nykänen

Merkittävän suomalaisen mediapersoonan ja mielipidevaikuttajan sanat väikkyvät vääjämättä myös minun mielessäni, kun huokaisten tutkailen sarjaohjelmaa. Juurikin hetki sitten väkivaltaviihteelle alttiita nuoria pimeyden voimien riistaksi keskiaikaisilla taistelukirveillä koristelluin paidoin houkuttelva Tampereen Tappara teki visiitin Lahteen Pelicansin vieraaksi, joiden pelipaidoista mainittakoon sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että niiden väritys tuntuu olevan erityisesti naisväen mieleen.

Aika ajoin runsaasti huomiota kerännyt, erityisesti luku-, lasku- ja ajattelemistaidottomien poliitikkojen harrastama väkivalta- ja lihansyömisviihteen vastustamiskampanjointi johtanee piakkoin siihen, että ainoastaan Pelikaanipaita saa jäädä ennalleen, muiden SM-Liiga-joukueiden pelipaitojen ollessa joko moraalittomia tai väkivaltaisia ja mielellään molempia.

Uhkapeliin, viekkauteen, vääryyteen ja jekutteluun houkuttelevvat Lukko, Jokerit ja Ässät. Väkivaltaisia tai muuten vaan hengästymistä aiheuttavia signaaleja nuorisolle lähettävät tunnuksillaan ja tietenkin pelityylillään Tappara, Ilves, Kärpät, HPK, JyP sekä HIFK. SaiPa muistuttaa kukkahattu -ja ruusualushousuisia naispoliitikkoja Stalinista sekä T-34- ja KV-1 -panssarivaunuista ja IL-2 Sturmovik -rynnäkkökoneista, joilla myöskin Suomen nuorisoa pyrittiin turmelemaan lähes viiden vuoden ajan.

Blues puolestaan on varoittava esimerkki makkaran terveysvaaroista sekä steriiliyden ja yli-hygieenisyyden aiheuttamasta immuunikadosta. TPS:n jo yli 80 vuotta jatkunut, suomalaisen nuorison ja miksei myös vähän vanhemman väestön turmelemis- ja tärväännyttämisprojekti on malliesimerkki siitä, mihin turkulaisuus voi johtaa, ellei siihen ajoissa puututa.

Kiellettyjen aineiden listalle tulisi täten saada myös vesi, jonka avulla osaava teiniterroristi voisi rakentaa esimerkiksi vetypommin.

Tämän päivän lööpeistä huolimatta Matti Nykäsen treidaus Tuomas Pihlmaniin ei ole vielä toteutunut, joten näillä mennään. Ottelu alkaa sen verran myöhään, että Tapparan poijaat ehtivät vanhasta tottumuksesta hörppiä kaikki urheilujuomansa jo ennen Tuulosta, ja näin ollen Pelikaanit saavat lentävän ja suorastaan (jäätyneen) veden pintaa viistävän lähdön otteluun. Peli päättyy kuitenkin Pelikaanien sulkasatoon numeroin 2-5, ja tästä ei kellään ole nokan koputtamista.

Vaikka itse en paikalle pääsekään, toivotan kaikki asianosaiset tervetulleiksi ja tervemenneiksi Lahden jäähalliin.


muaddib