Kaislehdolle kypärätemppu, Nielikäinen vireessä

HMTT - Tampere

Tapparan ja Kärppien välinen, 3-1 päättynyt Sm-liiga -merkkinen välienselvittely sai laskimoveret seisauttavan ja suomalaista kiekkokansaa suuresti järkyttäneen lopun, kun siirtorajan loppumetreillä Oulun Kärppiin kalkkiviivojen yli heittäytynyt Pasi Nielikäinen aiheutti sydämentykytyksiä SM-liigan kurinpitolautakunnalle, Alpo Suhoselle sekä Nivalan nuorisotyöntekijöille.

"Minulla oli tukka huonosti ja vähän silmillä, joten en nähnyt ollenkaan mitä tapahtui", kommentoi Tapparan vastuuvalmentaja Jukka Rautakorpi ottelun jälkeen. "Olin ihan pihalla koko tilanteesta, mutta otin kuitenkin aikalisän varmuuden vuoksi."

"Ei ole ihme, jos tällaista tapahtuu, kyllähän meidän pelaajia provosoitiin pitkin iltaa. Koko kauden tätä on jatkunut, ja tänään sitten kattohirsi katkaisi tunturirotan selkärangan." puhisi puolestaan kärpäskoutsi Heikkilä.

Pelekääkkönä polliisia, juot muuten loppuelämäs pillillä piimää!

Uhkaavan tilanteen alkutahdit lyötiin kirjaimellisesti jo ensimmäisessä erässä, kun Petr Tenkrat kuljetti kiekkoa yli hyökkäysiniviivan. Tenkrat kompastui kuitenkin siniviivaan siten, että linjatuomari oli pakotettu puhaltamaan paitsion tilanteessa. Tästä kimpaantuneena tuore kärppäkauhistus Pasi Nielikäinen nappasi housunsa kastellutta linjatuomaria ns. pillistä, nostaen tämän noin 20 senttiä jään pinnan yläpuolelle. Nivalan Niedermayerinakin tunnettu helsinkiläisteinien roolimalli yritti erotuomaritarkkailijan sanojen mukaan "selvästi purra linjurin pään irti".

"Play-offeja ajatellen Pasi on meille tärkeä pelaaja. Meiltä on Koskenkorvan lähdön jälkeen puuttunut fyysinen pelote, niin kuin on aiemmin tällä kaudella nähty. Tenkratia sattui käteen, Jokerifanit haukkui meitä poroiksi ja Raumalla Kaipainen kävi pöllimässä meiltä kolme urheilujuomapulloa vaihtoaitiosta." Heikkilä selvensi toisella erätauolla.

TÄ!? Minnoon ihan älliskukkona.

Selvästi kiusaantunut Heikkilä oli silminnähden huolestunut jääkiekon nykytilasta: "Kyllä meidän pitää alkaa miettiä mihin me tätä lajia halutaan viedä. Taklaukset on saatu jo poistettua, kyllä nyt täytyisi päästä eroon näistä pillipiipareistakin, jotka ratkoo pelejä käytännössä yksinään, kuten tänäänkin."

Oulun yliopiston päärakennuksen ruokalassa viime viikolla julkaistun väitöskirjatutkimuksen mukaan kaikissa Kärppien tällä kaudella häviämissä otteluissa on jäällä ollut päätuomarin lisäksi kaksi linjatuomaria.

"100%! Voiko se olla muka sattumaa!" vouhotti Heikkilä sydämistyneenä.

Heikkilän puheet saivat uutta pontta kun koko ottelun erittäin hyvin viheltänyt päätuomari Petri Kaislehto teki jo illan kolmannen maalinsa kärppävahti Bäckströmin selän taakse ottelun 56. minuutilla. Tapparapelaajien onnitellessa Kaislehtoa Nielikäinen ryntäsi kohti Kaislehtoa, tuupaten tusinan verran juhlivia kirvesrintoja nurin. Pikilinnan pubin jälkipeleistä sunnuntaiaamun puolella saatujen silminnäkijähavaintojen mukaan Nielikäinen väänsi Kaislehdon päätä vastapäivään, kuin Mountain Dew -virvoitusjuomapulloa avattaessa.

"Kyllä tässä oli selvästi kyseessä tällainen helsinkiläistyyppinen ajojahti, jolla Kärpät yritti saada meidän parhaan pelaajan pois pelistä rumilla otteilla." ärisi Tapparan porilaisempi valmentaja Kari Makkonen Rautakorven seuratessa hajamielisen näköisenä vieressä.

Elähän käläkätä!
Korjatessaan "Peran Grilli"-tarralla varustettua neljäntuulenlakkiaan Heikkilä torjui jyrkästi ns. käskytyssyytökset tuoreeltaan:"Onhan Kaislehto ollut suorastaan ilmiömäinen meitä vastaan pelatuissa peleissä, mutta kyllä on törkeitä syytöksiä! Tämä on taas tätä ruuhkasuomalaisten kateellista panettelua, kun meillä on Raksilassa niin hienot uudet vessat, poroja, hyvä jää sekä raikas ja puhdas ilmasto!"

Pahoin niskansa nyrjäyttänyt ja kuusi niskanikamaa menettänyt Kaislehto sai kuitenkin pikaista ensiapua Kärppien joukkuelääkäriltä, joka laski kätensä Kaislehdon niskan päälle. Hämmästyneen yleisön katsellessa Kaislehto astui sokaisevan, lähes jumalaisen valon keskeltä takaisin kentälle täysin parantuneena. Kaislehto esti vielä viimeisellä minuutilla Kärppien 3-2 kavennusmaalin heittäytyessään Petr Tonin laukauksen tielle.

Henry's pubin miesten vessasta tavoitettu eroTuomaritarkkailija totesi Nielikäisen ja Kaislehdon välisestä tilanteesta seuraavaa: "Siinä olisi kyllä Kaislehdon pitänyt antaa liigan käytännön mukaan itselleen 10 minuutin käytösrangaistus filmaamisesta. Jos on kuusi niskanikamaa irti ja kaikki välilevyt pois paikoiltaan, niin ei voi pää edellä enää heittäytyä lämärin tielle!"

Petr Ton sai tilanteesta elinikäisen porttikiellon OLS:n jääpallo-otteluihin.

Hevosmiesten tietotoimiston saamien tietojen mukaan Pasi Nielikäinen kieltäytyi haastattelusta. Hänet tavoitettiin nauttimasta kolmatta vierasjoukkueelle lahjoitettua Tapolan mustamakkaralaatikollista. "Ggrrrrrgrrrrhhhh .... lihaaa ..... raakaaaaaa LIHAAAAAAGGGHHHRRRRRHHH!!!" totesi Nielikäinen, heittäen varovasti lähestyneitä toimittajia 2. erätauolla nauttimansa poron luurangolla.


muaddib