"Tora Tora Tora!"

(Seuravassa lyhyt ja vakavamielinen muistutus sekä sormenheristys historiaa tuntemattomille nykyteineille siitä, mitä käy, jos ei olla hereillä 60 minuuttia ja erityisesti erien alussa.)

Täsmälleen ja päivälleen 61 vuotta sitten amiraali Isoroku Yamamoton johtama Keisarillisen Japanin laivasto iski onnistuneesti Havaijilla aurinkoa sekä Coca-Colaa nauttineiden ameriikkalaisten housut kinttuihin torpedo- sekä (*)tykinammuspommittajilla. Tästä tympääntyneenä ja kaikinpuolin sydämistyneenä ameriikan poijaat antoivat Japanjialaisille ns. sakinhivutusta erityisesti sukellusveneillä sekä hopeanhohtoisen fallossymbolin näköisillä Super-Linnoituksilla. Lopussa sitten kiitos ja sienipilvi seisoi ja Japanin keisari Hirohito sai tuntuvan arvonalennuksen jumaluudesta ns. tavalliseksi sakenkittaajaksi.

Samankaltaiseen veret- ja oluet seisauttavaan yllätykseen sekä uutispommin syöksypudottamiseen on mahdollisuutensa myös tänään Ilveksellä, jos Tappara lähtee peliin samalla valmiusasteella kuin USAn asevoimat vuonna 1941. Piristyneitä otteita esittänyt Ilves onkin luultavimmin lähempänä voittoa kuin Japani koskaan 2. maailmankahinassa.

Valtakunnan johtavaa jääkiekko-, jalkapallo sekä huumorijournalismia edustava Veikkaja osaa kertoa, että Tappara pelaisi ilman Ilvestä Suomi-sarjaa, koska Tappara on SM-liigan ainoa joukkue, joka voittaessaan Ilveksen on saanut pitää kaksi sarjapistettä. Muut joukkueen, jotka ovat Ilveksen voittaneet, ovat ilmeisesti lahjoittaneet pisteensä hyväntekeväisyyteen, kuten esimerkiksi Punaisen Ristin "Anna turkulaiselle joulu, osta menolippu lahjaksi" -keräykseen.

Valtakunnan puuduttavinta epiduraali -ja syljenerityskiekkoa pelaava Tappara kuitenkin lähtee peliin selvänä ennakkosuosikkina, vaikka "pelottavin" syöksypommittajalaivue (1st Tactical Air Squadron, "The Harmless Ex-Goons") onkin lainassa Lahestanin tasavallan selviämistaisteluissa.

Sotakirjeenvaihtajilta saamieni tietojen perusteella sekä Veikkajan toimittajien kännikeskustelut väärinymmärtäneenä totean, että ottelu päättyy 20 minuutin asemasodan, 20 minuutin Pearl Harbour -kiekon sekä 20 minuutin Hakametsän suurhyökkäyksen jälkeen 6-3 (0-1, 2-2, 4-0).

Erikoisuutena illan ottelussa nähdään Ilves-fani, joka pirskottelee Tuomiokirkosta pöllittyä Pyhää Vihkivettä sekä valkosipulia Tapparan vaihtoaitioon.

(*) Kyllä! Nerokkaat Sonyn ja Hitachin insinöörit keksivät muuttaa suurikaliiberisia tykinammuksia käytettäviksi kuin tavallisia pommeja. Näitä sitten siivekkäillä Toyotoilla ja Mitsubisheillä (jotka myös Zeroina tunnettiin) pudoteltiin laivojen kansille!


muaddib