Reserviupseeri Summasen Raminat ja Tuntematon Totaalikieltäytyjä
Nämä suomalaisten ja erityisesti helsinkiläisten peruskoulujen opetussuunnitelmiin äskettäin lisätyt 'kansalliset' kiekkoraamatut ovat ehkä hieman yllättäen saaneet rinnalleen aiemmin huonosti tunnettuna ja muutenkin huomaamattomana pysytelleen jääkiekkohistoriallisen spektaakkelieepoksen.

Suomalaisen jääkiekon esikoisteos ja kehityskertomus "Tappara, Tarmo ja Rinkelinmuotoisen Kaukalon Ritarit" kirjoitettiin alunperin alkeellisella, vaikeaselkoisella ja nykyteinien korviin huvittavalta kuulostavalla suomen kielellä (l. turun murteella) noin vuonna 216 ja puoli ennen Suurta Sanasotaa. Tämä Ilmari Kiakon kirjoittaman "Punainen Viiva" -eepoksen rinnalla ehkä merkittävin suomalaista kiekkohistoriaa peilaava suurteos alleviivaa sitä järkkymätöntä tosiasiaa, että jääkiekossa joskus voittaa ja joskus häviää, mutta harvoin molempia yhtäaikaa.

Naurettavien ja vahvistamattomien huhujen mukaan oman mausteensa tähän maksalaatikkoon aikanaan on kantanut myös Hämeenlinnan pussioluttynnyrintekijöiden killan hegemoniamestari, Ritarihallin palkkaperunatilintarkastus -ja lomarahakorvapuustivastaava sekä Sikakatsomon Yliäänikonejaoston perustajajäsen, nappiverkkari- ja nahkatakkimallipoika E.R.Waatsalu.

Seuraavassa lyhyt ote, joka luetaan seisten asennossa, lakki ja/tai pussikaljat kädessä. Alkuperäinen, turun murretta muistuttava versio on sosiaali -ja terveysministeriön mentaalihygienia -ja vitutustarkastusalautakunnan määräyksellä poltettu.

Tampere, ensi kerran kun sun kuutamossa näin
Koivistonkylän harjanteilta, tuo ei mene mielestäin!
Oli myöhä, ilta kylmä, matkast' olin väsynyt,
mut en lepoa, en suojaa minä muistanutkaan nyt.

Ei, sun jäilles, tantereilles mieleni se paloi vaan,
siell' ol' enempi kuin suoja, nuori, uljas, urhoinen.
siellä Mansen sotajoukko, nuori, uljas, urhoinen
Meihin silloin fanit katsoi ja me kaikki Jukkahan.

Kunniata ukko Ojanen iät päivät saakohon!
Vanhus, vaivan nähnyt, näytti vielä mieltä urohon.
Muistan hänen kypäränsä kultaisen, kun hän luistimillaan ratsasti
ja kuin isä sulosilmin tovereitansa katsasti.

Vihollisen vertaisena, pojin neljin viisikoin,
riemuin viel' ois kunnialla käynyt verileikkihin.
poiss' on pelko, epäilyskin, taistella nyt mielitään,
toinen luottaa toisehensa, häneen me ja meihin hän.

Silloin Jukka saapuu, marski, ylpeä kuin kuningas,
kaks on Jamppaa, Huikeaa, yksi Tero, takanaan vain yhdistys.
Silloin Jukka saapuu, ottaa arvollansa komennon,
antaa käskyjä kuin Summanen, mutta käskee pikku sikailuhun.

Tähtiyö, min valvoa ma Hakametsän jäillä sain,
aikain viertyäkin vielä kirkkaan' olet muistossain,
vaikka siellä miehuus turhaks, toivo tyhjäks tehtihin,
vaikka hurjan Tommin tähden unelmaks jäi voittokin.

Milloin saa hän tuomionsa, milloin töistään vastata,
siitä, että taapäin kulki, kun voi eespäin taklata,
siitä, ett' on miehuuttamme, mainettamme häväissyt,
että kyynel vuoti, miss' ois mailaa mitata pitänyt?

Horjuimmeko Lahdes', kun sai koittaa viimeinkin?
Jalkoihinko Turuss' luotettiin vai käsihin?
Tuokko sen virkkaa voisi, Kiviharju myös ja moni muu
mut ne sankarit on siellä, miss' on sanatonna suu.

Jalot lausuin nimet, heille kiitosta ja kunniaa!
Monta heidän vertaistansa povehensa peitti maa,
Välivaara lepää, Rajamäki lepää; kysy heidän vaivojaan,
niistä tietää, niinkuin tässä, Juti ja Anu vaan.

Miks en voittaa ma saanut, kuten siellä monet urhot nuo,
missä juhliansa vietti Tapparan sankarjoukko tuo,
miss' ol' onni meille lempein, maine kirkkaimmallahan!
Kentill' Näsijärven, Pyhäjärven, 80-luvun Hakametsän?


muaddib