Mansestiina, Jääkiekon Pyhä Kaupunki Tamperusalem, 27.9 klo 17.59

Ilta alkoi hitaasti laskeutua aution maiseman ylle. Oranssit liput liehuivat hitaasti leppeässä alkusyksyn iltatuulessa, joka toi mukanaan jo aavistuksen talven kylmyydestä kaukaa pohjoisesta.

Huvittavan näköiseen kypäräänsä sonnustautunut ritari huokasi syvään korjatessaan asentoaan levottamasti liikehtivän ratsunsa selässä.

Temppeliherrojen ylikardinaali ja marsalkkaministeri Jukka de Jalonen siristi silmiään ja nosti haarniskoidun käsineensä silmiensä suojaksi ilta-auringon paistaessa lähes puunlatvojen tasalta, värjäten kuumeisia taisteluvalmisteluja tekevien ritarien haarniskat oranssilla hehkulla. Hänen takanaan oranssein kilvin varustellut B'oba F'ettin ritarit liikehtivät levottomasti, kun huvittavan näköisellä kypäränkuvalla koristeltuun viittaan verhoutunut tiedustelija ratsasti metsän reunasta kohti odottavia Temppeliherroja.

Kauempana aukiolla liikehtivät levottomasti pahamaineiset Sika'arit, julmannäköisissä nahkatakeissaan ja pillifarkuissaan sekä sotaisissa takatukissaan, ainaisessa kännissä riehuvat toyotakuskit, jotka seurasivat Temppeliherroja taistelusta toiseen. Jo pelkästään heidän pelottava mölinänsä oli saanut urheimmatkin vastustajat menettämään sisunsa ja toivonsa. Jukka de Jalonen tiesi heidät vahvoiksi liittolaisikseen, mutta heidän näkemisensä sai jopa hänet värisemään inhosta ja pelosta. Hänen katseensa kääntyi kohti lähestyvää tiedustelijaa.

Huolestuneen näköinen tiedustelija tuskin pysähtyi hypätessään ratsunsa selästä polvistuessaan Jalosen eteen.
"Herrani ja lordini, kahvaarit sanovat 'Älä ny unta nää, meillä on Peto!'".

Hänen viimeinen diplomaattinen yrityksensä oli siis epäonnistunut! Jukka de Jalonen tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäpiissään ajatellessaan 'Petoa', tuota kahvaarien kesyttämää julmaa petoa, joka oli löydetty vanhan helsinkiläisen jäähallin kellareista. Kahvaarien Suurkahvaari, Lasi-Visiiri ja Kahvahin Pyromaani oli kesyttänyt Pedon käyttääksen tätä omiin jumalattomiin tarkoitusperiinsä.

Huolestuneena Jalonen kääntyi katsomaan pahasti harventunutta sentteriosastoaan. Täydennysmiehiä oli kuumeisesti koulutettu ennen taistelua kohtaamaan jumalattomat kahvaarit, mutta aikaa oli yksinkertaisesti liian vähän.

"Nuoria, liian nuoria ..." hän ajatteli suurta myötätuntoa tuntien.

Kääntäessään huvittavan näköiseen kypäärään verhottua päätään hänen katseensa osui pelokkaasti pälyileviin böömiläisiin palkkasotureihin, jotka oli palkattu tuomaan kokemusta ja taitoa Temppeliherrojen hyökkäysarsenaaliin.

Varjo häivähti Jukan kulmilla kun hän murahti puoliääneen "Aivan perseestä."

Tänään hänen tätyisi kohdata kahvaarit - ja Peto - ilman uskollisinta ja urheinta ritariaan, pyhimykseksi julistettua Santa La'a, jolle helsinkiläis-turkulainen inkvisitio kardinaali Hannu Le Niceguyn johdolla oli langettanut turnajais-ja taistelukiellon Santa La'n telottua peitselläänb erästä itkijämummoa tämän rynnätessä kohti ojentamaan kukkia sankarilleen.

Vilkastessaan viimeisen kerran urheita sotureitaan de Jalonen kuuli jo korvissaan kahvaarien pelottavien tapparoiden paukkeen hänen sotureidensa haarniskoita vasten. Ja Pedon jumalattomien sorkkien töminän tantereella. He olivat valmiita huvittavan näköisine kypärineen. Sika'aarit olivat jo taistelua edeltävässä hurmoksellisessa kännissä.

Kaikki oli valmista. "Näillä mennään." Jukka tokaisi yllättyneen näköiselle aseenkantajalleen, joka hermostuksissaan läikytti kantamansa urheilujuomat Jukan haarniskoiduille saappaille.


muaddib