Legendoja -remix
Martti Jarkko on tamperelaisen kiekon myyttinen sankarihahmo. Hurjat
kertomukset hänen ihmeellisistä taidoistaan ovat kaiken lisäksi totta!
Legenda kertoo, että Mara oppi mailakikkansa mm.Tesoman eri kentillä
pelatessaan veljensä Paulin kanssa muita vastaan. Huopatossut jalassa!
Luovin pelaaja, jonka Kirvesmies on nähnyt. Eräs maineikas
venäläisvalmentaja totesi hänen olevan pelaaja, joka yhdellä kosketuksella
muuttaa kentällä vallitsevan tilanteen.
Martti oli voimanpesä, joka teki asioista yksinkertaisia. Hän saattoi
päästää pakit kiinni, antaa kiekon mennä luistimiinsa ja sopivalla hetkellä
ravistaa pakit kimpustaan kuin hyttyset. Sitten vaan kiekko lapaan ja
"ylälombeen", kuten Arja Koriseva sanoisi!
Joskus Martti kikkaili kolme vastustajaa polvilleen, harhautti maalivahdin
sivuun, siirsi kiekon yhdellä kädellä takatolpalle ja yleisön jo hurratessa
kiersi maalin ja napautti kiekon sisään! Valitettavasti hautautui
loppu-urakseen syrjäisille turkulaisille rannikkoseuduille.
Nähdään toki usein Hakametsässä ns. aikamiesten turnauksissa.
Oiva Oijennus oli Martti Jarkon hyvä kaveri, joka oli tasaisen tehokas aina
pelatessaan. Taitava sentteri ja mukava mies. Hienoja juttuja aina
takataskussa kerrottavaksi.
Pekka Marjamäki on yksi tamperelaisen jääkiekon suurista. Pelasi jo
17-vuotiaana Kalevi "Lothar Nummisen parina Tapparassa. Paita ansaitusti
jäädytettynä Hallin katossa.
Marja on legendaarinen puolustaja, jonka lämärit aiheuttivat kauhua
maalivahdeissa, niin sarjassa kuin maaotteluissakin. Huumorintajuinen pakki,
jonka ylivoimaisuus antoi mahdollisuuden viihdyttää kotikatsomoa erilaisilla
tempuilla, kuten oman maalin kiertäminen alivoimalla useampaan kertaan.
Myös Kansainvälisen Jääkiekkoliiton Hall of Famer. Pelatessaan paras
ei-NHL-puolustaja maailmassa. Kirvesmiehen suuri suosikki, johon vaikutti
pelillisten ansioiden lisäksi se, että hommasi kerran lipun viimeiseen
finaaliin. Töihin meno vaihtui mestaruusjuhliin!
Marjan pelatessa Tapparalla oli varaa jopa temppuihin, että pakit pantiin
hyökkääjiksi ja hyökkääjät pakeiksi! Unohtumaton lämäriharhautus, jolla
pantiin jopa MM-kisapakit polvilleen ja sitten rannelaukauksella kiekko
kahden tolpan kautta maaliin.
Pyynikin poika Antero Lehtonen oli ja on karismaattinen ja kova peluri.
Pistetehtailun ohella joutui joskus pikku kahinoihinkin. "Rellua" käydessään
tuli Akulle eteen hieman hankalampi tilanne. Illalla ottelussa hän joutui
tiukempaan taistoon Koo-Veen Reijo "Rentse" Laksolan kanssa. Silloiseen
värikkääseen tapaansa Aamulehti muisti kähinöijiä komealla kuvasarjalla,
jossa verikin hieman lensi. Aamulla kaverukset kouluun saapuessaan, jo
valmiiksi noloina, löysivät kuvasarjan luokan kaapin ovesta! Porvarin Jukan
kanssa tappava duo, niin Tapparassa kuin maajoukkueessakin.
Aku palveli myös Washington Capitolsia, kunnes palasi satsaamaan
siviiliuraan lakimiehenä. Nähtiin myös Palomäentien jalkahöntsyissä muutama kausi sitten.
Erkki Lehtonen oli urallaan monen pakin painajainen. Mahtavat
vartalonharhautukset, joissa kiekko usein sai mennä omia menojaan.
Rauhallinen herrasmiespelaaja, joka nousi arvoonsa ottelujen
ratkaisuhetkillä.Kypärä takaraivolle ja menoksi. Ei turhaan viritellyt
mailojaan. Kuritti varsinkin HIFK:ta.
Kari Heikkinen oli pelatessaan aina hyvä. Erfurtissa, Saksassa uransa
päättänyt "Kapri"Heikkinen oli Tapparan vuosinaan taiturimainen hyökkääjä,
joka usein jäi kuitenkin hieman muiden varjoon, vaatimaton luonne kun on.
Kentällä mies kyllä näkyi, varsinkin vääntäessään Jiri Kuceran kanssa
sellaista ristipistoa, joka ajoi vastustajan pakit aina hermoromahduksen partaalle!
Uransa viimeisenä syksynä Heikkinen pääsi jokaisen kiekkoilijan
unelmamaahan. Kanadaan, siis. Yhditetylle harjoitus-, ja
joukkuehengenkohotusmatkalle. Retki oli ikimuistoinen, monellakin tavalla.
Yksi ottelukin matkalla pelattiin. Polvivamma ja sormivamma päättivät uran
turhan aikaisin, mutta silloin tällöin mies nähdään Broilers-paidassa.
Tietenkin tämä herrasmies nähdään myös Jäähovin joukkueessa. Aina kun paikat kestävät!
Pertti Koivulahti oli todella taitava sentteri, joka saattoi olla kentän
paras mies, vaikkei olisi koskenut kiekkoonkaan. Piti Ison Mustan Vellu
Ketolan ilman kiekkoa liikkumalla aina kiekon ja Vellun välissä.
Osasi ottaa vastaan keskialueen taklauksia nojaamalla niin pitkälle, että
taklaaja kaatui itse.
Huoltaja Jarmo Männistö on ollut Tapparassa jo yli 20 vuotta, olisi ollut
kausia takana jo enemmänkin, mutta käväisi välillä viiden vuoden pikakäynnin
Saudeissa. Homma pelaa. Älykäs filosofi, joka lukee paljon ja
monipuolisesti. Osaa nauttia elämästä, ihan joka asia ei hetkauta kasvoja
mutrulle. Päivää, että pätkähti, kuuluu usein miehen saapuessa!
Pämillä riittäisi tarinoita seurahistoriikkiin, jotkut jopa julkaisukelpoisia.
Theoren Fleury on lyhyestä vierailustaan huolimatta Tappara-legenda ilman
muuta. Mies todella viihtyi. Tapparan legendoja-sarja ei olisi täydellinen (no, ei se ole muutenkaan)
ilman Theoren Fleurya! Legendathan ovat supersankareita, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä kun hätä on
suurin ja katoavat odottamatta kiitosta. Kaudella 94-95 syksyllä Tapparalla
oli hätä. Peli oli aivan lukossa ja tunnelma harjoituksissakin oli lievästi
sanoen synkkä! Silloinen Calgary Flamesin kapteeni aisti tilanteen
salamannopeasti ja ryhtyi purkamaan ahdistusta.
Theolta riitti juttua jokaiselle ja jo ensimmäisissä harjoituksissa maalin
tehtyään mies loikkasi "Sasha" Barkovin kaulaan! Iloinen ja todella
sympaattinen äijä piti huumoria yllä treeneissä ja peleissä mies oli
kivikova. Sen sai todeta mm. silloin HPK:ssa pelannut Tony Virta.
Hän näki Theon hukanneen kiekon jalkoihinsa B-pisteen kaarella ja ajatteli
ajella maailmantähden yli. Silmänurkastaan Theo näki äijän ottavan vauhtia
siniviivalta ja juuri kun Virta näki jo mielessään otsikoita, "T-Bone"
levitti kätensä ja antoi miehen tömähtää rintaansa. Tony V. näkikin vain
tähtiä! Selällään maaten!
Mr Fleury, joka ei peleissä energiaa säästellyt, asusteli hotellissa. Vaikka
ko. hotellissa ruoka onkin erinomaista, oli Theo innoissaan kun silloinen
Tapparan monitoimimies Sami Salonen vei hänet syömään kotiruokaa
vanhempiensa luokse Kalvolaan. Immi-äite oli tietty mielissään, kun
maailmantähti pyysi ujosti kolmannen kerran lisää!
Theo ja hotellielämä Maailman mukavimman supertähden saavuttua Suomeen
yritti Tapparan johto varoitella Fleurya soittamasta kotiin hotellista.
Aamulla mies kauhisteli soiton hintaa respassa. "Mähän sanoin vain olevani
perillä ja että kaikki on ok. Tietenkin myös I love you!?"
Rauhoituttuaan mies totesi, että jos aikoo tulla Suomeen, on hyvä, kun
tienaa NHL:ssä miljoonia taaloja! Itse hotelliin Theo oli oikein
tyytyväinen, ja se mikä Geoff Sandersonilta ei onnistunut kuukaudessa eli
tv-kanava CNN:n löytäminen, kesti Theolta kolme sekuntia. Theo Fleuryn haave
on ryhtyä kantrilaulajaksi peliuran loputtua ja suunnitelmissa oli, että jos
NHL:n työsulku ei olisi loppunut, olisi seuraavalla Tappara-cd:llä saattanut
olla Theon tulkitsema laulu. Se se vasta olisi ollut mainostemppu!
Pertti Valkeapää
Todellinen legenda jos kuka on Valkeapään "Pedro". Armoton taistelija, joka
ei pisteillä juhlinut. Mutta kun tuli tiukka paikka saattoi innostua
heittämään koko kentän läpiajon! Peruspakki.
Pertti "Mussu" Ansakorpi oli kova jätkä jäällä. Siviilissähän hän on itse rauhallisuus, mutta
kentällä Mussulle ei vinoiltu, eikä koputeltu vääriin paikkoihin.
Herrasmiehenä hän varoitti ensin, mutta jos sana ei tehonnut, oli jälki
armotonta. Kävi tiettävästi ainakin kerran viemässä sairaalaan kukkia
taklauksen kohteelle todeten, että määhän varoitin sua! Aikansa Owen Nolan!
Jukka Porvari pelasi Colorado Rockies -joukkueessa ja siirtyi sieltä Klagenfurtiin. Siellä
Jukkaa mietitytti kun huoltajan tekemä juoma lämmitti niin mukavasti. Jukka
hiippaili kurkkimaan huoltajan reseptiä ja arvoitus selvisi. Huoltaja
lorautti jokaiseen juomapulloon tilkan pääsponsorin tuotetta. Sponsorina oli rommitehdas!
Huippupakki Pekka "Löki" Laksola teki Tapparassa mahtavan uran. Huippunopea, varmakätinen
viivamies ja vahva kuin härkä. Kaikkien valmentajien mielestä Löki olisi
ollut NHL-ainesta, mutta ainoa mitä häneltä kiekkoilija puuttui oli riittävä
kunnianhimo ja päättäväisyys.
Kova ravimies!
Kirvesmies
| |

Lasse Litma, Martti Jarkko ja Lehtosen Aku

Marjamäki elementissään

Jari Lindgren, Erkki Lehtonen ja Timo Susi

Kapteeni Pertti Koivulahti nostelee kannua vuonna 1982

Theo Fleury, kentän pieni jättiläinen

Jukka Porvari miettiliäänä

Pekka Laksola. Taitaa olla passikuva!?
|