Jukka Lauttalammi
Suomen suurimman jääkiekon fan clubin pitkäaikainen puheenjohtaja, Jukka Lauttalammi, pitää monia
nyörejä käsissään. Myös MM-kisaorganisaatiossa työskentelevänä Jukalla on laaja
tuntemus kulissienkin taakse.
Ikä, asuinpaikka?41 vee, Tampere ja Hakamettän läheisyys.
Miten sinusta tuli tapparalainen?Kyllä se jo äidinmaidosta sai alkunsa.
Mikä on ensimmäinen muistosi Tapparasta tai jääkiekosta yleensä?
Pikku poikana (60-luvulla) näkemäni Kapparan ja KooVee väliset ottelut.
Pienelle miehen alulle jäi erityisesti mieleen KooVee:n äijä porukoiden toisinaan huonohko "käyttäytyminen".
Olet ollut pitkän pätkän Fan Clubin hommissa, miten aikoinaan siihen tulit mukaan?
80-luvun puolivälissä alkoi hallille kokoontumaan porukkaa jotka halusivat
jakaa Tappara kokemuksiaan ja fiiliksiään järjestämällä mm. omia
fanimatkojaan vieraspaikkakunnille. Aina vuoteen 1992 jatkettiin näin
vapaamuotoisesti ja tositoimiin päästiin vuonna 1994 kun Tapparan Fan Club
rekisteröityi omaksi yhdistykseksi. Ja näin ollen olen siis yksi Fan Club:n perustajajäsenistä.
Olet uhannut jättää puheenjohtajan pallin seuraavaan mestaruuteen, vai
tuliko tästä nyt niin kovat fiilikset ettet malta?
Kun minut on aiempina vuosina valittu puheenjohtajaksi olen kokenut
saavani luottamusta omilta jäseniltämme. Tämä on yksi tärkeimmistä asioista
puheenjohtajalle jotta hän pystyy vaikeinakin hetkinä tekemään joskus
ikävempiäkin päätöksiä. Jäsenten tulee voida luottaa puheenjohtajaan ja
siihen, että hän katsoo asioita aina kokonaisuutena ja pyrkii siihen että
toiminta aina vain kehityisi ja parantuisi. Puheenjohtajahan valitaan
joka vuosi vuosikokouksen yhteydessä. Joten en voi ajatella että tottakai minä
vielä jatkan, mutta enköhän ole käytettävissä mikäli asiat siihen suuntaan
menevät ja minua tehtävään ehdotetaan.
Miten fanitoiminta on aikanasi kehittynyt?
Ehkä suurin ja näkyvin kehittyminen on tapahtunut siinä, että kun
toimintaa aloitettiin mukana oli noin toistakymmentä "keltanokkaista" mutta
sitäkin aktiivisempaa ja innostuneempaa Tappara fania. Tänä päivänä jäseniä
on jo lähes 2500. Toiminta on muuttunut huomattavasti ammattitaitoisemmaksi
mutta ei kuitenkaa yhtään sen vakavammaksi. Mutta alkuaikoina ei olisi edes
mieleeni tullut, että meillä olisi jonakin päivänä mahdollisuus palkata
oma työntekijä hoitamaan Fan Club:n asioita. Minua eniten kuitenkin vuosien
aikana on ilahduttanut se, että mukana on ollut aina niin hyvä porukka,
jonka kanssa asiat ovat sujuneet useimmiten kuitenkin kantapään kautta
koettuina, mutta kuitenkin.
Missä olisi vielä parannettavaa?
Koska käytettävissä ei ole mitään mallia kuinka fan club:a pyöritetään,
niin joudumme myös tulevaisuudessa kehittymään ajan haasteiden ja toiveiden mukaisesti.
Mikä joukkue on jäänyt parhaiten mieleen?
Tapparasta 1988 vuoden mestaruusjoukkue ja muista joukkueista ZSKA:n
joukkueen (neuvostoarmeijan joukkue), tämä oli joukkue jonka Tappara
70-luvun puolessa välissä voitti rankkarikilpailussa Martti Jarkon tehdessä Voittomaalin.
Olet nähnyt monta mestaruutta, mikä niistä on ollut makein?
Tietysti mieleen on jäänyt se ensimmäinen vuodelta 1979, mutta kyllä tätä
viimeisintä oli jo niin kauan odotettu ja sen eteen töitä tehty, että
eiköhän se kuitenkin jää kirkkaimpana mieleen.
Kerkiätkö Tapparan lisäksi mitään muuta harrastamaan?En!
Mitä mieltä olet suunnitellusta euroopan liigasta ja tulisiko Tapparan
sitä joskus pelata?
En näillä tällä hetkellä tiedossa olevilla faktoilla lämpene ajatukselle.
Minua enemmänkin kiinnostaisi kehittää Suomen ja Ruotsin liigojen Yhteistyötä.
Mikä on suosikkivastus SM-liigassa?Ehdottomasti HIFK.
Keksi kolme kysymystä ja vastaa niihin!
1. Mielestäsi kaikkien aikojen paras Tapparan pelaaja?Erkki Lehtonen
2. Ikimuistoisin Tappara muisto vuosien varrelta (ei mestaruuteen Liittyvä)?
1988 välieräsarja HIFK:ta vastaan ja siinä viidennessä ratkaisevassa
pelissä Pauli "Pauke" Järvisen tekemä ratkaisumaali.
3. Olet nähnyt Tapparan seitsämät mestaruusjuhlat läheltä miten ne eroavat Toisistaan?
Juhlinta on muuttunut ammattimaisemmaksi ja siistimmäksi. Syynä voi olla
median entisestään lisääntynyt kiinnostuminen asiasta.
Uskotko ufoihin?En!
| |
13.4.2003
 Kultaa kaulassa.
 Mikä tahansa juoma maistuu erinomaiselta jos muki on
tarpeeksi pramee!
|