Untitled

Valmentajahaastattelut pelin jälkeen.

Haastattelussa Jukka Jalonen, HPK

Miltä tämän pelin jälkeen nyt tuntuu, kun tasapeli oli tuloksena voittopuken päätteksi?
-No Tasapelitulos on vieraissa ihan hyvä, kun meillä täällä nää pisteet ole ihan jokapaivästä herkkua. Voitettu ollaan kerran täällä mun aikana ja tavallaan kolmas piste ja oltiin selvästi tossa toisessa erässä alakynnessä ja onneksi tappara nyt ei ihan huippupaikoista päässyt ampumaan, että joutui ampumaan maalintekosektorin ulkopuolelta. Viime vuonna noi kaikki meni sisään, mutta tällä kaudella ei sitten ole mennyt, että meillä kävi viime kaudella noissa vähän huonompi säkä. Kun viivalta tuli laukaus niin se kimposi aina jostain sisään, mut tämmöstä tää välillä on, kun kulkee joukkueella hyvin niin käy tuuri ja kun menee huonosti niin käy tuuri, mutta vaan vähän huonompi tuuri.

Näyttääkö siltä, kun 12 voittoa alla ja 1 tappio viimeisessä 26 ottelussa, niin meneekö itseluottamus yli?
-Kyllä se aina joskus siihen menee, että peli ei ole riittävän suoraviivaista ja pelataan liian vaikeen kaavan kautta ja välillä syötellään liikaa väärään suuntaan, mut se on aika inhimillistä, että kyllä mä uskon, että nämä panokset tästä vielä kovenee. Tottakai pyrittiin voittoputkea jatkamaan ja putkihan tavallaan jatkui, mutta vain tappuioton putki. Oishan tää ollut ihan kiva voittaa ja olihan tossa jatkoajalla Sicak veti tolppaan vai ylärimaan, mihinkä nyt sitten osuikaan.

Mitä sanot erikoistilannepelaamisesta?
-No alivoimapeli oli tänään hyvää ja se oli myös hyvää tossa jatkoajalla. Tappara ei ole ehkä ollut niin hyvä joukkue, mihin on ollut mahdollisuudet ylivoimaa pelata. Ainakin meistä tuntuu, että se on vaarallinen aina meitä vastaan, että vaikkei montaa ylivoimaa ollutkaan, niin onneksi kaikki selvitettiin.

Eikös siinä kolmannessa ollut enemmänkin mahdollisuutta pelata alivoimaa?(Leevi huom!)
- Siis tarkoittanet, että olisi ollut enemmänkin jäähypaikkoja kolmennessa erässä? Hyvin todennäköistä on, että näin on, mutta tuomarit tekee ne ratkaisut ja taisi siinä pari ylivoimaa jäädä tapparalle viheltämättä kolmannessa erässä ja se oli tällä kertaa meidän onni. Tällä kertaa en sano siihen kuitenkaan mitään, enkä mä vihellä niitä, että Rönni päätti ihan itse olla viheltämättä niitä.

Mitäs tuumasit, kun tuli jatkoajalla sitten se jäähy?
- No kyllähän mä tiesin, että se jäähy tulee kohta, kun siinä jäi pari ihan selvää viheltämättä tokan ja kolmannen erän loppupuolella. Kolmannen erän lopussa ajattelin, kun tuli päivänselvä koukkaaminen keskialueella, niin seuraavasta meidän äijä lähtee joka tapauksessa. Sekin mistä jäähy tuli oli ihan ansaittu ei siinä mitään ja tiedettiin, että 5:llä 3:a vastaan tuli jossain vaiheessa ja me pyrittiin tekeen tyhjään maaliin, mutta meille ei niitä tilanteita sitten tullut.

Mites toi riskiveto ottaa maalivahti pois jatkoajalla.
- Haluttiin voittaa tää peli. Kyllä meilläkin kauhea pelko oli, että jos tappara tekee tyhjiin, mutta tällä kertaa ei saaneet sitä.

Vähän rauhallisempaa tuntui olevan vaihtoaitioiden kesken tässä ottelussa?
- Ei kuulunut ainakaan meidän aitioon mitään, eikä meidän aitiosta huudeltu toiseen aitioon mitään, että ihan normaali liigaottelu siinä mielessä.

No eikös teillä yleensä ole jotain siinä ollut?
- No joskus on ollut pientä, kun tunteet välillä käy kuumana ja pelin tuoksinnassa se on ihan ymmärrettävää, mutta mitään ihmeellistä oo ollu kuitenkaan. Ei mulla Rautakorven kanssa ole mitään henkilökohtaisia ongelmia, että me käteltiin tossa ennen ottelua. Pelit on pelejä ja aina siinä menee vähän aikaa, ennenkuin tunteet tasaantuu, tuskimpa Rautakorvella meikäläistä vastaan on henkilökohtaisella tasolla. Ollaan kentällä vihollisia tottakai, kun joukkueet taistelee, mutta Tappara on ollut finaaleissa lähes tolla joukkueella ja sen tietää, että se on yksi joukkue, joka taistelee pytystä, se on ihan selvä asia, näkeehän sen nyt jo tästäkin pelistä. Tappara on taas pitkään aikaan kovin joukkue, mikä me ollaan kohdattu, selvästi.

Haastattelussa Jukka Rautakorpi, Tappara

No, mietteet pelin jälkeen?
- No hyvä pelihän tää oli suurena kokonaisuutena. Pystyttiin sarjajohtajaa pitään aika pinteessä koko ajan, oli hyväkokonaisuus ja erityisesti ilahduttaa se, että dominoitiin peliä kiekollisesti paljon tänään ja silti pystyttiin pitään tuo puolustaminen myös koossa. Kaverilla kuitenkin koko pelissä oli ideaaaliset paikat aika vähissä. Montaa reaalista paikka ei heillä ollut. Vaikea peli tietysti alkuun, kun ensimmäinen vaihto, ensimmäinen laukaus ja heti maali, niin onneksi siitä päästiin sitten eteenpäin. Kokonaisuutena oikein hyvä peli meiltä, että yksi päästetty maali tuon tasoista joukkuetta vastaan on iso asia ja siitä on hyvä mennä eteenpäin.

No eikö yhtään huolestuta, kun loitte jälleen tukuittain enemmän paikkoja, kuin naapuri ja kädet tai pää jäätyi aina, kun oli se selkeä maalipaikka lyödä tyhjiin, niin meni molarin syliin tai olisi muuten pitänyt ampua se laatulaukaus?
- No en mä niistä maaleista sillä tavalla huolestu. nNe on sellaisia yksilöitten juttuja ja tässä yritetään tätä joukkuetta auttaa ja jokainen paikka jonka joukkue luo on yksilöitten suorituksia ja taistelua maalivahtia vastaan, että ei sitä työtä perseellä tehdä, vaan yritetään selkeästi auttaa joukkuetta. Tärkeintä on tuo kokonaisuus kuitenkin kun tässä mennään eteenpäin. Mutta yksi päästetty maali oli iso asia meille. Ei kannata aina tehdö niin negatiivista näistä peleistä, että tää oli kyllä selvästi hyvä peli.

Oliko joukkue jotenkin rauhallisempi, kuin viimeksi HPK:ta vastaan?
- No joo nyt ei tullut mitään isompaa kämmiä, että kyllähän hpk:llä vähän sellaista oli, että tuomari olisi kolmannessa erässä muutaman jäähyn voinut antaa siinä. Nää on varmaan tuomarillekkin kovia pelejä tän tasoiset pelit, että siinä mielessä ihan ok, kun Rönnikin on kuitenkin aika tuore kaveri tähän päätuomarin virkaan. Selviytyi kuitenkin taustaan nähden erittäin hyvin. Yleisökin loi painetta häneen erittäin kovasti ja silti pysyi linjassaan.

No onko pelaajarintamalla tullut mitään ratkaisuja.
- No sitä täytyy kysyä Leinoselta, hän vastaa tämän joukkueen tiedottamisesta. Minulla ei tähän asiaan ole muuta kommentoitavaa, kuin että Välivaara on loppukauden sivussa ja selkeästi hänen paikalleen haetaan puolustajaa. Ykköspakki on tarpeessa ja se asia on luultavasti ratkennutkin tässä pelin aikana, toivottavasti ainakin mä toivon niin.

Leevi