Untitled

Haastattelussa Esa Pirnes

Kerro Maalista, pääsit helposti siinä Prinzin ohi.
- No mä kerran yritin jo kerran sen ohi. Laidan puolelta käänsin keskelle siinä keskialueella ja kaaduin siihen. Aika hyvin kyllä persiillä ajoi, että en tiedä oliko siinä mitään, mutta luistimesta meni molemmat nauhat poikki, että eiköhän se sen verran osunut jalkoihin. Tehtiin semmonen työvoitto tuossa viimeisessä erässä, että ansaittiin nää tärkeet pisteet.

Minkä takia se ensimmäinen puolikas oli niin kohmeista?
- En tiä, kun yhtäkkiä nää kaikki pelit on niin tärkeitä, eikä ihan heti siinä päästy sitten liikkeelle. Ja koko ajanhan tossa parani meillä liike, että suunta on oikee tuolla. Alussa tuli pitkiä kiekkoja ja sellaisia hetkiä, että pitäisi saada vain lisää liikettä tohon, niin kyllä se hyvältä näyttää. Barkovin kenttä oli kyllä hyvä tänään, että loi koko ajan paikkoja. Se oli meidän parasta tänään koko pelissä, että kaikki äijät teki kovaa työtä.

Miltäs se tuntui, kun Ojasen Janne tuli laitaan siinä lopussa? Kun siirryttiin kolmeen kenttään jne, niin toiko se lisää intoa siihen peliin?
- Ollan me pelattu aikaisemminkin yhessä, ettei se mitään uutta ollut mulle. Janne tuossa naureskelikin tehopisteitään, että taas on tullut oltua väärissä paikoissa vääriin aikoihin. Oli kiva pelata, kun tuulennopea Ojasen Janne pelasi vierellä. (pienet naurut tähän) Mikäs siinä noin naurattaa?

Entäs se jatrkoaikamaalin syöttö?
- No antoi komea syötön siinä, että vähän pelästyin, että oli paitsio, mutta jäi siinä sitten reilusti vielä. Ajattelin meinaan siinä, että jos Ojanen ei kohta syötä, niin sitten ollaan paitsiossa. Janne hyvin ajoitti syötön ja ei tarvinnut siinä sitten jarrutella.

Taisi olla ensimmäinen jatkoaikamaali sinulle?
- No joo, että kyllä se tietysti hyvältä tuntuu sen jälkeen mennä siihen viivalle seisoskelemaan. Hyvän syötön Jannelle siinä Miskakin antoi, ettei heittänyt sinne laitaan, vaan rohkeasti syötti kahden karvaajan välistä ja päästiin sitten siinä vastahyökkäykseen. Tässä ollaan nyt pyritty muuttamaan tätä peliä niin, että saadaan nopeasti käännettyä kiekkoa vastahyökkäyksiin ja sitä kautta sitten saadaan vastustajan maalille niitä vaaratilanteita.

No kelpaako tuo tuulennopea laituri sinulle vastakin? (J. Ojanen)
- En paa vastaan kyllä :)

Haastattelussa Jukka Rautakorpi

No aika tahmeasti lähti peli liikkeelle. Oliko tahmeus jaloissa vai korvienvälissä?
- No sitä tuossa ensimmäisellä erätauolla tuolla mietittiin oikein porukalla, että miksi oli niin "lepsu" eka erä. Ja toisessa ihan ihmeellistä kyttäämistä, josta voisi sanoa, että ihan normaalia paikallispeliä siinä tilanteessa. Kun ensimmäinen erä meni niinkuin meni, niin ruvettiin sitten katsoon, että mitä kaveri tekee ja pelattiin itse sen mukaan. Ja toinen sitten alkoikin samalla tavalla ja siinä alettiin jo huolestumaan. Sitten kun Ilves teki sen ensimmäisen maalin, niin sitten alkoi kaukalossa roihuamaan puolin ja toisin. Tilanteita alkas tulemaan enemmän ehkä kuin kaverille, mutta siitä maalista nousi selvästi sellainen tunnetila. Ja Kolmannessa kun kavennettiin lisää, niin se toi selvästi lisää virtaa ryhmään, että kaikki jotka siinä kolmannessa erässä pelasi, niin pelasi erittäin hyvin. Paikkoja komannessa oli ehkä enemmän, kuin tuplat kahteen ekaan erään lisää, mutta ei tässä niitä tekemättömiä maaleja taas ruveta murehtimaan, vaan painotetaan sitä pelin parantamista ja sitä puolustuspelaamisen merkitystä.

No mites noin, kun Janne Ojanen on lyhyehkön 15 vuoden tauon jälkeen ottanut laitapelaajan paikan, niin heti meni putkeen ja sai pari syöttöäkin siinä, niin pysyykö Ojanen pirneksen rinnalla tulevissakin otteluissa?
- No en mä nyt yhden pelin perusteella tuollaisia päätöksiä tee.

Keskushyökkääjä Pirnes tuossa vain kertoi, että kelpaisi hänelle.
- No varmasti kelpaisi, siitä ei ole epäilystäkään. Mikäs siinä, että pärjäsi paikallaan hyvin laidassakin ja saatiin sellainen kirivaihde, kuin tarvittiinkin, että vaikka pakkina seuraavaksi. Ja jos ei tuolla kokemuksella muuhun, niin molarikshan sen voi vaikka laittaa, jos ei pakin paikka aukea.

Tuossa keskusmies Pirnes vähän sanoi, että se alun tahmeus voisi olla tuosta pelien tärkeydestä johtuvaa, että kun pelattaisi pudotuspelejä jo nyt?
- No jos pelaaja niin sanoo... No haluaisin tietysti tuon asian kääntää toisinpäin, että kun pelissä on panos, niinkuin meillä on nyt tällä hetkellä, niin sehän on selkeä etu pelata jääkiekkoa jonkin todellisen motivaation alla ja todellisen haastetilanteen edessä. Sehän on oikeastaan vain upee asia. Tietynlainen paine, josta aina puhutaan, niin on paras motivaattori, koska aina isoissa peleissä on kova painetila ja meillä on tällä hetkellä isoja pelejä ja mun mielestä jos pelissä ei ole sevää tavoitetta, niin eihän sellaiset pelit ole todellisia pelejä. Ja tämä oli ehkä sellainen peli, että se Ilveksen ensimmäinen maali vapautti meidän tällaisen tunnetilan ja se ehkä purkautui sitten sitä kautta. Ja uskon todella että tämä isojen pelien pelaaminen on meille hyvä asia näin pitkässä juoksussa. On siis hyvä asia, että voidaan pelata paineen alla.

Mitä sanoisit teidän maalivahtipelistä tänään?
- Se tasoitusmaali oli mielestäni sellainen huolimattomuus, lerppukiekko ja pudotti siitä. Pienestä on kiinni...

Eli Lehto pelaa seuraavassa ottelussa?
- No perjantaina on vasta seuraava peli, joten nyt ei minkäänlaisia päätöksiä tehdä. Kuivalainen on kuitenkin pelannut kolme viimeistä ottelua erittäin hyvin. Ehkä tässä kolmannessa sitten oli pari sellaista lapsusta., mutta ei nää asiat nyt niin helposti ole tulkittavissa. Tällä hetkellä onneksi ollaan niin hyvässä tilanteessa, että Lehtokin on terveenä saanut luvan pelata. Totta nyt kuitenkin on, että meillä on kaksi pystyvää maalivahtia ja kestää kuitenkin hetken, että Lehto on täydessä kunnossa ja tällä tietoa ei osata perjantain maalivahdeista sanoa mitään.

Ainakin ylivoimapelissä tuli hyviä onnistumisia? ainakin Barkovin ketjulla?
- Joo tässä oli sellaista, että toisen erän alun ylivoimapeli oli vielä heikkoa, mutta pelin tason nousu kolmannessa erässä paransi sitten sitä ylivoimapeliäkin. Viimeistelyyn tuli sellaista terävyyttä. Kiekko liikahti tarpeeksi nopeasti ja Ilveksen maalin jälkeen sellaiset perusasiat parani huomattavasti. Viime peleissä muutenkin onnistunut hyvin, jos ei oteta lahden ottelua mukaan, kun siellä ei päästy pelaamaan kuin 1½ minuuttia ylivoimaa ja kaveri pääsi siinä vissiin erän verran. Alivoimaa tässä enemmänkin on opiskeltu.

Haastattelussa Teijo Räsänen, Ilves


Miten analysoisit peliä?
- Tuomaritoiminta oli ainakin ihan suoraan sanoen perseestä. Täysin puhdas persetaklaus ensimmäisen erän loppuun ja päähän osunut taklaus , joka jäi viheltämättä. Mutta pelillisesti hyvää, mutta muutamalle pelaajalle sattui niin pahoja henkilökohtaisia virheitä, jonka seurauksena noi (Tappara) pääsi mukaan peliin, mutta tultiin sitten takaa tasoihin.

Mutta peli oli positiivinen, vaikka lopputulos ei ollutkaan?
- Tappio on aina tappio. Meni se jatkoaikamaali aika helposti kyllä.

Mutta tasuri kumminkin?
- No mutta että noi sai saatana pisteen enemmän, niin se ottaa päähän.

No viimeksihän te olitte maalin parempia ja voititte Bluesin jatkoajalla.Pitkässä juoksussahan ne pisteet kuitenkin tärkeitä ovat.
- No ei tää solidaarisuus noita kohtaan kiinnosta tällä kohtaa. Tässä on nyt liikaa jotain ruotsalaisdemokratiaa, että jaksaisi tätä peliä kommentoida.

Näyttää siltä, että "Raipe" on nyt kuitenkin heräämässä?
- Raipe on hyvä jätkä. Yksi niistä parhaista, joita olen koskaan valmentanut.

Mites Kuparisen kävi?
-Lievä aivotärähdys. Toivottavasti palaa edes pian. Saadaan aivot vaan paremmin paikoilleen.

Leevi