Golfvisiitillä Pekka ja Anna
Golf-kenttä on oivallinen paikka tutustua uusiin ihmisiin. Tällä kertaa allekirjoittaneen hampaisiin sattui
Tapparan nuori pakki Pekka Saravo ja hänen tyttöystävänsä Anna. Tuulisesta ja koleasta säästä huolimatta
vietimme mukavan illan pelaillen ja jutellen. Pekka on varsin seurallinen ja miellyttävää peliseuraa. Hän ei
turhia hötkyile ja pysyy rauhallisena vaikka vaikeuksia siunaantuukin. Lajina golf on Peksille vielä uusi ja
peli on vielä hiukan hakusessa. Greencardin hän suoritti tänä kesänä ja on käynyt yhdessä tyttöystävänsä kanssa
pelailemassa. Hän on vielä pelaillut lainamailoilla, mutta peliä on käyty harjoittelemassa jopa Espanjan
lomamatkalla. Tasoitus ei ole vielä lähtenyt putoamaan ja harjoituksen puutteen huomaa hänen pelistään. Hyvä
urheilutausta kuitenkin luo vahvan pohjan onnistuneellekin pelille. Pienellä ohjauksella ja harjoituksella Peksi
saa varmasti tämänkin lajin sujumaan.Pekka Saravo vakiinnutti viime kaudella pelipaikkansa Tapparan liigamiehistössä. Ensi kaudelle hän ei ole asettanut mitään henkilökohtaisia menetystavoitteita. Pelipaikan vakiinnuttminen ja hyvä peli siinä roolissa, mikä hänelle on joukkueessa annettu, on tässä vaiheessa tärkeintä. Helppoa sekään ei tule olemaan, sillä pelipaikoista on joukkueen sisällä kova taistelu. Usea hyvä pelimies jää ilman pelipaikkaa vielä ennen kauden alkua, eikä Peksi aio olla siinä porukassa. Kesätreenit ovat takana ja Pekan omasta mielestä hänen peli alkaa olla tyydyttävällä tasolla.
Pekan rooli joukkueessa on pitää oma pää puhtaana. Maaleja hän juuri tee, eikä häneltä niitä odotetakaan. Peksi
tottui viime kaudella pienempiin minuuttimääriin kuin ykköspakkimme Mäntylä ja Grönvall. Hän ei myöskään pelannut
lainkaan ylivoimaa, eikä juurikaan alivoimaa, joten minuuttierot kasvoivat, jos ottelut olivat runsasjäähyisiä.
Tulevalta kaudelta Pekka odottaa suurinpiirtein samaa. Ylivoimaa hän ei ole treenannut lainkaan ja ei siksi
mielellään vieläkään ylivoimaa pelaa. Viime kauden hopea maistui tappion pölyn laskettua mukavalta ja vähintään
samaa sopii tulevalta odottaa, mikäli asia Peksistä riippuu.Anna on lapsuudessaan käynyt ahkeraan seuraamassa rakkaan vihollisemme Ilveksen pelejä, mutta nyt Pekan kanssa vietetyn yhteisen 4,5-vuotisen taipaleen aikana on hänestä kehittynyt oiva Tappara-fani. Jopa Annan isä, hänkin vahvasti Ilves-taustainen, on alkanut kiinostua enemmän Tapparan otteista. Anna käy kaikki kotiottelut seuraamassa paikanpäällä ja silloin tällöin myös muiden vaimojen/tyttöystävien kanssa vieraspeleissä. Anna on golfissa Peksiä hiukan pidemmälle edennyt. Hän lyö naiseksi pitkälle ja jahka varmuus paranee pelimäärien karttuessa, tippuu Annan nykyinen –51 händäri varmasti nopeasti. Mikäli perheen keskinäisessä kilpailuissa pelataan esim. tiskivuorosta, oletan Peksin hankkivan nopeasti helppokäyttöisen tiskikoneen. JJ69 | ||