Molemmat näyttivät korttinsa
Hakametsässä käyty tiukka ensimmäinen Tappara-Lukko taisto kertoi molempien joukkueiden mahdollisuuksista ja toisaalta heikkouksista enemmän kuin paljon. Tappara paljasti pelillään että playoff-mörkö on melkoinen ja että kova karvauspeli puree. Toisaalta kävi myös ilmi että jos Tappara saa ison vaihteen silmään, ei Lukko ole kuin vastaantulija. Lukon ase Tapparan rynnistykseen taas on pelin viivyttely ja hidastelu joka tuntuu sekin purevan.

Pelin ensimmäinen erä oli kuin painajaista - kaikki mitä pelättiin alkoi toteutua. Lukko puski vauhdilla ja voimalla Tapparan kimppuun, ajaen kovaa ja korkealta kiinni. Tappara pelasi erittäin epävarmasti ja hermostuneesti, tehden virheitä solkenaan. Todella yllättävää oli se että heikkona lenkkinä tänään oli nimekästä ja kokenutta osastoa: Alain Côté, Jussi Markkanen, Janne Grönvall ja Janne Ojanen etunenässä saavat katsella peiliin tämän pelin jälkeen - heidän esityksistään HUOLIMATTA Tappara onnistui voittamaan. Markkanen kiekon kanssa oli aivan järkyttävän epävarma ja pariinkin kertaan Volvo näytti yrittävän syöttää Lukkoa johtoon - malttia hyvä mies, malttia!

Alain Côten törttöily ansaitsee oikein erityismaininnan, mutta tilanteessa oli Markkasellakin sormensa pelissä. Jussi viivyttelee epävarmasti kiekon kanssa oman maalinsa kulmalla ja jättää kiekon Jonni Vauhkosen ajaessa tilanteeseen. Alain Côté yritti estellä Vauhkosta, mutta mailan nostoyritys osuikin Lukko-hyökkääjää naamaan - siirretty rangaistus alkaa. Côté taklaa voimakkaasti (puhtaasti) Vauhkosen laitaan ja peli vihelletään poikki. Vauhkonen makailee Côtén kintuissa ja ilmeisesti estää vielä kanukin paikalta lähtöä, jolloin Alain potkaisee Vauhkosta jalkoväliin luistimella! Potku on törkeä temppu jota kiekossa ei saa tehdä kuin Otakar Janecky. Tuomarit olivat hyvin hereillä ja Côté muitta mutkitta suihkun puolelle.

Lukko sai siis huikean 7min ylivoiman ja pystyi yhden maalin tuona aikana tekemään. Laaksosen matala laukaus muutti Sevasta suuntaa ja kolahti takarautaan etukulmasta. Lukko jatkoi väkevää vyörytystä ja Tappara hermostunutta säheltämistä. Oikeastaan vain 4. kenttä oli omalla tasollaan, mutta se ei juuri jäälle päässyt runsaiden erikoistilanteiden ansiosta. Hieman ensimmäisen erän puolen välin jälkeen Lukko kääntää nopean vastahyökkäyksen jossa Pekka Saravo oli liian ylhäälle sijoittunut. 2-1 hyökkäyksessä Sami Torkki ajoi laitaa pitkin sisään ja syötti taitavasti luukulle, ohi heittäytyneen Mäntylän. Se miksi Markkanen ei katkaissut aivan varpaiden edestä mennyttä syöttöä on kysymys jota ehkä kiekon maaliin toimittanut Petri Lättikin mietiskeli.

Runsaslukuisen yleisön mieliksi Tappara sai 2. erään aivan eri vaihteen päälle ja hallitsi erän ensimmäiset 10 minuuttia suvereenisti. Playoffien omaan maailmaansa sopi mainiosti Tapparan vapauttava 1. maali ja varsinkin sen yllättävä tekijä. Neloskenttä oli hyökkäyspään aloituksessa, jonka Kuki voitti sivulle Niki Sirenille ja Siren jatkoi viivaan Pekka Saravolle. Rookie-pakki Saravo laukoi ja tässä välissä Siren oli ehtinyt jo maalin edustalle sorkkaisemaan irtokiekon sisään - kauden toistaiseksi tärkein maali, tekijänä: Niki Siren!

2. erään myös Tapparan ehdoton johtohahmo Aleksander 'Sasha' Barkov sai huikean pelivireen päälle ja mies rakenteli ja kikkaili uskomattomalla tasolla läpi lopun ottelun. Jo ennen Tapparan avausmaalia mies kaivoi kiekon omassa päädyssä ja lätytti Tarvaisen läpi, jonka ratkaisu oli onneton lätty jäässä makaavan Racinen hanskaan. Toisella kunnon yrityksellä Tarvainen sitten onnistui kun Barkov kiemurteli näytöstyyliin maalin takaa ja petasi paikan toiselle kulmalle. 2-2 tilanteessa erän puolessa välissä Lukko taktisesti viisaasti aloitti voimakkaan pelin jäähdyttämisen: Vaihdot alkoivat kestämään, Racinen patjojen remmit löystymään, jne. Ja lääke tehosi sillä Tapparalta saatiin kovin vauhti pois tällä vitkuttelulla.

Ensimmäisen erän mentyä selvästi Lukolle ja toisen yhtä selvästi Tapparalle, oli kolmas ottelun tasaisin. Erän neljännellä minuutilla Sasha Barkov esitti laukovansa mutta siirsikin kiekon Tarvaiselle joka tykitti voittomaalin suoraan syötöstä. Lukko sai vielä lopussa ylivoimaa Côtéa tuuraamaan tulleen Sean O'Brienin istuessa jäähyllä ja vyörytti hirmuisia tilanteita Tapparan maalille. Lukon yv. oli yksinkertaista: 2-3 miehen hirveä maski ja vetoja maalille - läheltä piti! Lopussa Lukko sai vielä kovaa painetta pelatessaan ilman maalivahtia Janne Ojasen hävitessä Petri Pakaslahdelle tärkeitä aloituksia, pitäen pelin jännityksen aivan loppuun asti korkeana.

Risuja tuli jaettua jo raportin alussa, joten loppuun sitten kehuja ja tällä kertaa aloitankin kehumalla ansiokkaasti viheltäneitä tuomareita. Ainoastaan yksi isompi virhe sattui ja se oli Osku Grönmanin jäähy pelin alussa: Tarvainen taklasi kiekottoman Grönmanin persuksilleen Lukko-maalin kulmalla, mutta pilli ei soinut. Grönman kosti taklaamalla kiekotonta Tarvaista voimakkaasti laitaan ja sai 2 min ja kympin päälle soitettuaan poskeaan. Läpi pelin tuomarointi oli selkeää ja ryhdikästä: mussutuksesta räpsähti henkilökohtaista penalttia armotta, mutta playoff-henkeen sopiva astetta kovempi peli sallittiin. Pelaajatkin olivat juonessa mukana ja törkeyksiä Côtén hölmöilyä lukuun ottamatta ei juuri nähty - kovaa kontaktia ja pientä painia kylläkin mutta sitähän nämä pelit ovat. Sean O'Brienin jäähy oli loistava esimerkki hyvästä tuomaroinnista: Sean pisti lukkolaiselle maalin edustalla kovan huitaisun, josta tuomari huomautti huutamalla ja O'Brienille käsimerkein huitomalla. Sean ei tästä viisastunut vaan pisti vielä pari kevyempää poikittaista, joten eikun boksiin sitten jos ei kerran sana tehoa.

Siinä missä Grönvall hermoili oli Mikko Luoma oma itsensä huseeraten laajalla säteellä. Mäntylä arasteli alussa hieman mutta paransi pelin edetessä. Kangasniemelle ei tullut juurikaan virheitä ja Saravolle vain yksi, mutta se sitten johtikin takaiskuun. O'Brien pelasi siis lähes koko ottelun ja tällä kertaa pakkina, saldonaan yksi typerä kiekon riplailu oman maalin lähistöllä ja yksi tyhmä jäähy. Muuten Sean pelasi ehkä puolustuksellisesti parhaan pelinsä ja heitti välillä läppää Kaipaiselle ja muille Lukon pelaajille joiden peli ei miestä miellyttänyt.

Ykköskenttä Hassinen-Ojanen-Vertala jäi miinuksille tilastoissa ja olikin ihmeen saamaton. Yritystä oli mutta jotenkin homma ei toiminut ja virheitä omassa pääsäs tuli iso tukku, myös pelin loppuhuipennuksessa ja alivoimalla. Barkov oli kentän kuningas ja oli huutava vääryys että Tarvainen sai kolme tähteä vaikka maalit tekikin. Lehterä paiski hienosti hommia, pääsi pari kertaa laukomaan terävästi ja rakensi muutaman paikan, mutta Uhlbäck-Alanen olivat hieman vaisuja. Jaska tosin paransi loppua kohden. Nelonen oli pääsääntöisesti hyvä ja 1. erässä ehkä Tapparan paras sillä vähällä ajalla minkä sai.

Välillä näytti jo että valmennus löytää taas Barkov-Ojanen paniikkinappulan, mutta Tapparan pelin lähdettyä rullaamaan peluutus tasoittui. Hemmetin pitkä miinus Ojasen käyttämisestä erikoistilanteissa ja oman pään ratkaisevissa aloituksissa kun homma ei ottanut kapteenilta sujuakseen. O'Brienia ei käytetty alivoimalla kuin kerran mikä sotki pakkien peliä, mutta ehkä kuitenkin oli viisasta? Sean antoi kuitenkin ihan hyvää reservimiehen näyttöä ja jos näin menee voi vastuu ehkä lisääntyä.

Juuri mitään ei ole vielä voitettu ja jos Lukko oli hankala tänään, on se sitä myös Raumalla. Ottelun alku pitää pelata paremmin sillä Lukko 2-0 tilanteessa voi olla ylipääsemätön este kotihallissaan. Eleettömän ja varman Racinen taakse ei kolmea maalia usein tehdä. Volvo Markkasen pitää saada pelinsä kuntoon ja alussa mainittujen Tapparoiden noustava omalle tasolleen. Silti tuntuisi siltä että Lukon PITÄISI kyllä väsyä pitkässä taistelussa, sillä niin paljon laajemmalla materiaalilla Tapparan pystyy peliä vyöryttämään.



LjPp




HOT
1. Aleksander Barkov
- Nyt johtohahmona myös Playoff-peleissä
2. Jaakko Siren
- Kauden tärkein Tappara-maali.
3. Jussi Tarvainen
- Maalintekijän homma on tehdä maaljea.
Special hot feature:
- Hyvät tuomarit!

NOT
1. Alain Cote
- Miten vanha äijä voi tehdä tuollaista ratkaisujen hetkillä?
2. Janne Grönvall
- Mies on ehdolla MM-kisoihin, mutta jo playoff paine laskee suoritustasoa, samalla kun tuntemattomuudesta noussut Luoma luutii elämänsä peliä.
3. Jussi Markkanen
- Suorastaan paniikissa kiekon kanssa.



1. erä

07.22 0-1 Janne Seva 1 (Mika Laaksonen, Harri Sillgren) yv
12.26 0-2 Petri Lätti 1 (Sami Torkki, Jonni Vauhkonen)

2. erä:

23.56 1-2 Niki Siren 1 (Pekka Saravo)
30.51 2-2 Jussi Tarvainen 1 (Aleksander Barkov, Miska Kangasniemi) yv

3. erä:

43.31 3-2 Tarvainen 2 (Barkov)

Jäähyt:
Tappara 4 x 2 min. ja Alain Côté 25 min. (ottelurangaistus) (Côté, Kuki, O'Brien, Mäntylä)
Lukko 7 x 2 min. ja Tuomas Grönman 10 min., Torkki 10 min., Matti Kaipainen 10 min.

Maalivahdit:
Jussi Markkanen, Tappara 11+9+10=30 (.938)
Bruce Racine, Lukko 13+11+9=33 (.917), pois 59.07-60.00

Erotuomarit: Arto Järvelä - Markku Kruus

Yleisöä: 5438

Palkitut:
Head&Shoulders: Tarvainen, Tappara
*** Tarvainen, Tappara
** Barkov, Tappara
* Racine, Lukko

Tapparan kokoonpano:
Vertala - J.Ojanen - Hassinen,
Grönvall - Mäntylä
M.Ojanen - Barkov - Tarvainen,
O´Brien (Côté) - Luoma
Alanen - Lehterä - Uhlbäck,
Saravo - Kangasniemi
Siren - Kuki - Mäkinen
(Venäläinen)